Epsilon ja kuinka haluan kuvitella tällä kertaa

 

Tämä kuva tuo mieleen todella ikäviä muistoja, koska tämän harmaan kansion sisällä oleva vanha valokuva-albumi vietiin eli varastettiin minulta kotoani. Päivämäärä oli 25.11.2012 ja asiasta tekee erityisen ikävän sellainen asia, että kaksi naista, jotka tämän varkauden eli rosvouksen toteuttivat, olivat minulle monien kymmenien vuosien takaa tuttavia ihmisiä, toinen jopa ystäväksi mainittava.Valokuva-albumin välissä oli vielä minulle osoitettuja kirjeitä ja kansakoulun vanha vihko, päällystettynä voipaperilla.

Tämä kuvassa esiintyvä valokuva-albumin lehti muistuttaa kooltaa viedyn albumin lehtiä. Minun albumissani lehdet olivat vain tummemmat ja kuvat samantyyppisiä musta-valkoisia, melkoisen paljon ihmisiä kuvissa. Jotenkin tiedän, että en koskaan enää näe minulle hyvin rakasta valokuva-albumia. Siitä huolimatta tunnen suunnattoman raskasta tuskaa menetyksestäni johtuen. Erityisen raskaaksi asian tekee, että varkauteen liittyvät nämä minulle ennen läheiset ihmiset. Ihminen on julma ja ahne, jos silloin heti olisin tiennyt, että veivät minulle rakkaan esineen, niin enemmän olisin rahaa antanut kuin mistään vanhojen tavaroiden liikkeestä siitä myydessään koskaan ovat saaneet. Viininpunertavat paperikannet, osittain repeytyneet, tavallisen ihmisen tavallisia kuvia, ei rahallisesti minkään arvoinen. 

 Blogin kirjoittaja on tässä Kuopion kauppatorilla pakkaamassa myytäviä tavaroita vuonna 1971 kesällä. Olin käynyt maaliskuussa rippikoulun ja koko elämä oli edessäni. Synkät pilvet olivat jo lipuneet elämäni taivaalle ja tuleva syksy toi muutoksia elämääni, muutin pois äitini kodista, jonne olin muuttanut kaksi vuotta aikaisemmin asumaan isovanhempieni luota. 

Aina kuullessani sanat "päivääkään en vaihtaisi elämästäni pois" ajattelen, että minä sitä vaihtaisin vaikka kuinka monta päivää. Ihan toisenlaiseksi olisi koko elämäni muotoutunut, jos minulla silloin nuorena olisi ollut rohkeutta toimia toisin. Jos olisin tiennyt millaiseksi elämä Kuopiossa muodostuu, en olisi koskaan suostunut muuttamaan pois isovanhempieni luota. Eipä minulla alaikäisenä ollut mitään mahdollisuuksia toimia vastoin "virallisen huoltajani" eli äitini tahtoa. Hänellä oli uusi perhe ja kotiapulaiseen ei tuolloin enää ollut varaa, osasyy oli varmaan äitini miehen perustama torikauppa. Tarvittiin ilmaista työvoimaa hoitamaan lapsia, tekemään kotitöitä ja auttamaan torilla. 

Ihminen on julma, ahne ja itsekäs. Maailmassa ei voi luottaa kehenkään muuhun kuin omaan itseensä. Sen varaan on kaikki rakennettava, sen varassa on yritettävä selviytyä hengissä. Nuoruuden pitäisi olla ihmisen parasta aikaa, kaikille se ei sitä ole, ei tänäkään päivänä. 

Delta ja kauneuden harhaa

June Allyson, syntyjään Ella Geisman 7.lokakuuta 1917 Bronx, New York - 8. heinäkuuta 2006 Ojai, Kalifornia oli yhdysvaltalainen näyttelijätär.

Jotain äärimmäisen viehättävää on näissä vanhoissa kuvissa, minulla on vakaa käsitys siitä, että otamme askeleen taaksepäin melko piakkoin ja palaamme arvostamaan ihmisen omaa luonnollista kauneutta. Ilman silikonirintoja, tekoripsiä, rakennekynsiä, botox-piikkejä sinne sun tänne, täyteaineita huuliin ja poskiin, pakkelia pakkelin päälle, niin ettei sitä alla olevaa ihmistä enää tunnista ollenkaan. En halua edes ajatella mitä kaikkea nykynaiset joutuvat kokemaan, jos eivät alistu "yleisen normin mukaiseen kauneuskäsitteeseen".

Loppujen lopuksi meillä on vain yksi naisen malli globaalisti Kiinasta Intiaan ja sieltä Eurooppaan ja valtameren yli Yhdysvaltoihin, kaikki yhdestä muotista valettuja muovisia synnytyskoneita, joiden on vaikea tuottaa jälkeläisiä; koskaan ei ole oikea aika, lastensaanti pilaa vartalon... Kaipaan kieltämättä jonkinlaista vallankumousta, 1960-luvulla poltettiin rintaliivejä naisten vapautumisen symbolina, olisiko taas aika tehdä jotain?

Nämä ajatukset kauneudesta heräsivät viettäessäni lauantai päivääni omassa kylpyhuoneessani. Saunasta en välitä ehkä sen vuoksi, kun siihen ei nykyisessä asumismuodossani ole mahdollisuutta. Tämmöinen kevyttä luppoaikaa viettävä eläkeläisnainen tarvitsee suihkun kerran viikossa, eipä tähän aikaan vuodesta enää useammin. Ihan turhan paljon ihmiset itseään läträävät jokapäiväisellä suihkussa käymisellä. Harvalla naisella on niin likainen työ, että sen takia on joka päivä suihkussa käytävä, eikä enää monella miehelläkään. Lisäksi likaisissa töissä on omat suojavaatteensa, joita voi käyttää.

Sekin on semmoinen tapa, mistä lie tullut; aamusuihku, iltasuihku, aina suihkuun, kun vaihtaa vaatteita. Tavaratalojen kosmetiikkaosastot pursuavat jos jonkinlaista purkkia, pulloa, tuubia ja purnukkaa, jolla sinun pitää ihosi puhdistaman. Apuvälineitä hinkkaamiseen ja hankaamiseen on joltinenkin nökkönen jos vaikka minkä näköistä vimpainta ja vempainta. Ei ole mikään ihme, että iho menee ihan nilelle ja jopa rikki jatkuvasta oman nahan puunaamisesta. Sitten tulee jos minkälaista "allergiaa" ja muuta ongelmaa; on kuivaa ihoa, hilseilevää käsivartta, punoittavaa reittä ja kutiavaa genitaalialuetta. Kaikki vain ihmisen oman tyhmyyden tulosta.

No tottahan toki on sitä minullakin jotain millä peseytyä, en ihan ilman toimeen tule: Pore-saippuaa oikein likaiseen pesuun silloin, kun on metsässä ollut sienessä tai mustikassa. Joskus ei meinaa sienien maitiaisnesteet millään lähteä, onneksi on keksitty Sappi-saippua, Elämän Lanka -kaupasta ostettu iso könttä ruskeaa neliskanttista Marseille saippuaa normaalipesuun ja vaihtelun vuoksi narussa roikkuva munan muotoinen tervasaippua. Tämän viimeisen ostin ihan vain sen vuoksi, kun sitä on niin mukava katsella suihkutelineessä roikkumassa. Hiusten pesuun Tervapuun Tuoksu terva-shampoota ja hoitoaineeksi on välttänyt viimeiset kymmenet vuodet Vita Plus vesiliukoinen öljyhoito-aine. Pitkävartinen selänpesuharja ja jostakin merenelävästä tehty soikea sieni-frotee-pesin. Jalkapohjien kovettumia on hyvä isolla valkoisella hohkakivellä hankailla, sillä pidettiin ennen puulaivan kansi eli täkki karheana, etteivät merimiehet liukastelleet märällä kannella ja lennelleet kaiteen yli mereen. Hammasharja ja Pepsodent kruunaavat puhdistusseremonian.

Näillä samoilla aineilla olen pärjännyt viimeiset vuosikymmenet, jotkin tuotteista muistan jo lapsuudestani saakka, jotkin ovat uudempia tuttavuuksia. Mitä sitä turhaan vaihtaman, kun oikein kunnollisen löytää. Suurin syy lienee tämän päivän ihmisten ongelmiin kuitenkin se liian tiheä peseytyminen. Pakkasten aikaan ei yhtään minua haittaa, vaikka menisi kaksikin viikkoa hiusten pesemiseen väliä. Joskus ei vain sovi ne omat menot ja pitkän tukan kuivaminen yhteen, on jätettävä sillä kertaa hiukset pesemättä ja siirrettävä seuraavaan kertaan.

Lauantai ei missään nimessä ole se ainoa päivä kun puhdistusrituaalini suoritan, mikä päivä tahansa on aivan yhtä sopiva, mielellään semmoinen päivä, ettei kovin paljon mitään menoja.

Pyyhekuivauksen jälkeen suojelen vanhenevaa ihoani pesemisen tuottamilta rasituksilta voitelemalla itseni Jojoba öljyllä, toimii oikein hyvin. Periaatteenani on, että mitä en voi suuhuni laittaa ja syödä, sitä en levitä myöskään iholleni.

 Pore saippua pesee tehokkaasti pehmeässä, kovassa ja suolaisessa vedessä.
- matot, astiat, ikkunat, työvaatteet, kaakelit,
maalatut pinnat, keittiökaapit, muoviveneet jne.

EI SISÄLLÄ HANKAUSAINEITA

Marseille saippualla olen pessyt villa- ja silkkivaatteita, vesi ei tieten saa olla kovin kuumaa, enempi semmoista kädenlämpöistä.

Mokkanahkaiset pinkit hansikkaat puhdistuivat ihan uskomattoman hyvin ja voi käyttää ihan kaikille nahkatuotteille. Kannattaa kokeilla värillisen nahan kanssa, että irtoaako miten paljon väriä. Pinkeistä hansikkaistani irtosi, mutta ei vaikuttanut mitenkään lopputulokseen.

Jojoba öljy ei tuoksu millekään ja imeytyy todella hyvin ihoon. Tämän ikäisen naisen on jo pakko ajatella kuinka suojella kasvojen, dekolteen ja kaulan alueen ohutta ihoa iän vääjäämättä tuomilta merkeiltä. Käytän Jojoba öljyä ihan koko vartalolle minne vain tarvitsee, kädenselkiin ja käsiin useampaan kertaan. Kynnet ja kynsinauhatkin tykkäävät sekä käsissä, että jaloissa Jojoba öljystä. Jalkapohjiin ei pääse syntymään kipeitä kovettumia, jotka voivat pahimmassa tapauksessa jopa halkeilla.

Ei minun nahkani kyllä kestäisi jokapäiväistä suihkussa olemista, joskus kesällä oikein helteiden aikaan on kyllä pakko ottaa ihan hikoilun takia jopa pari kertaa päivässä viilentävä suihku, mutta silloin en käytä yhtään mitään puhdistusaineita enkä pesusientä tahi -harjaa.

Gamma ja kolmas oksennus

Olen näköjään niin onnettoman tumpelo tämän blogini kanssa, että epäilen ettei kukaan tätä jaksa lukea, mutta kirjoitan siitä huolimatta mitä päähäni pälkähtää. Jää jotakin tänne bittien avaruuteen leijailemaan ja on samalla minullakin tekemistä hiljaisina tunteina, kun mikään muu ei kiinnosta. Onko se edes kovin tärkeää, kenenkään yksittäisen ihmisen sepustukset, riittää täällä netti taivaassa muutakin luettavaa. Päivällä voin hyvin ottaa taas ettoneet ja miettiä mikä on tämän elämän tarkoitus. Vielä en tiedä mikä minusta isona tulee, eikä sillä taida olla kovin paljon merkitystä tuleeko enää mitään.

Sanoilla on mielestäni olemassa sellainen itseisarvo, että ne voivat merkitä jotakin yhdelle ja toista toiselle. Harvoin sanat ja niiden sanojat kohtaavat lukijansa samanlaisina kuin mitä kirjoittaja on ne tarkoittanut. Otetaan nyt tuokin sana "estelisoimatta", jonka blogille nimeksi annoin. Estelisoinnin olen aikoinaan keksinyt yhdessä edesmenneen mieheni kanssa tarkoittamaan asioita tai esineitä tai muita esteitä, jotka estävät ihmistä tekemästä sitä mitä ihminen haluaa, tahtoo tai aikoo tehdä tai saattaa aikaiseksi. Estelisoida on se termi, joka estää ja siitä johdettu sana estelisoimatta tarkoittaa estelisoinnin vastakohtaa eli mikään ei estä ihmisen tekemistä eli tässä tapauksessa mikään ei estä minua kirjoittamasta mitä itse haluan. Mikään ei määritä tätä blogia, mikään ei rajaa tätä blogia kuulumaan mihinkään. Tämä on täysin vapaana kelluva, ajelehtiva objekti jossakin siellä, minne kenenkään mahti ei yllä eikä tahto taivu estämään verbaalisten oksennuksien toteutumista ja syntymistä omaan olomuotoonsa; mustaa valkoisella, tekstiä tekstin perään, kuvia ja kuvitelmia.

Ihmisellä pitää olla tilaa henkisesti ja ilmaa siipiensä alla, että voi lentää ajatuksiensa avulla. Silloin on parasta olla sortumatta ylenmääräiseen kikkailuun väreillä ja muilla tehokeinoilla, koska ne muuttuvat kuin muodin trendit, nopeaan ja ilman mitään näkyvää syytä. Mikään ei ole niin kuluneen ja vanhan näköistä kuin eilisen päivän muoti. Ehkä samoin on uusimmista uusimpien teknisten vempainten ja härpäkkeiden kanssa; vain hetken hurman ja hurmion ne tuottavat ja sitten kaikki viehätys on ohi.

Siitäkö se johtuu, tämän ajan ihmisten hillitön muutoksen tarve kotien sisustuksessa, itsensä buleeraamisessa; hiusten värjäämisessä ja milloin missäkin jonnin joutavassa turhuudessa? Ajan ilmiöitä voi tarkastella pitemmällä aikavälillä, muutaman kymmenen vuoden rupeamat ovat mielestäni ihmiselle sopivia. Muutaman kerran ehtii elämänsä aikana muutoksia tekemään, ne eivät koskaan kuitenkaan saa olla se itsetarkoitus vaan niiden on perustuttava johonkin todelliseen tarpeeseen.

Vanha autoni alkaa jo oireilla, vikaa alkaa löytyä jos minkä sorttista. Ikää on kertynyt tänä vuonna jo kaksikymmentäkolme vuotta, kun tehtaan linjastolta uuden uutukaisena valmistui. Onko se syy hylätä vanha kunnon palvelija? Ehkä joudun pakon edessä taipumaan ja vaihtamaan vielä autonkin, sen aika näyttää.

Blogeja olen lukenut jo vuosikausia, ne kaikki ovat olleet muiden kirjoittamia. Olen tykännyt monesta kovasti paljon ja nyt aika on kypsä omalla kohdallani. Mikään asia ei kuitenkaan ole valmis ennenkuin paperityöt on tehty ja näköjään minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että taas on vain otettava se lusikka kauniisti pieneen kätöseensä ja alettava opiskelemaan kuinka blogia tehdään. En halua tehdä tästä samanlaista kuin muiden blogit ovat olleet, mutta kuitenkin nautin valmiista raameista ja kirjoittamisen helppoudesta. Monelle nämä minun oksennukseni ovat varmaan ylitsepääsemätöntä tuskaa ja armotonta kipua, mutta siitä pääsee helposti eroon hyppäämällä seuraavaan blogiin. Ei siis kannata masentua.

Jatkossa tulen kirjoittamaan paljonkin masennuksesta, siitä toipumisesta tai toipumattomuudesta, sen vaikutuksista elämään, jonkin verran on pakko oksentaa laihduttamisesta ja kaikesta mikä liittyy ruokaan ja syömiseen, siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, siis minun mielestäni. Tavaroiden armottomana hamstraajana yritän kirjoittaa jatkossa siitä kuinka vähällä voi tulla toimeen taloudellisesti silloin, kun kaiken on jo hankkinut ja melkein mitään ei enää tarvitse ostaa. Katsotaan mihin asti rahkeet riittävät, kaikille epätoivoisille blogien lukijoille haluan toivottaa näkyilyjä seuraaviin oksennuksiin saakka.

Sukulaismiehiä sen oleellisen äärellä siellä jossakin nykyisen rajan takana :)

Tämä kuva on albumissa, joka minulta on viety eli varastettu, jos löydät albumin, ota yhteyttä, palkkio odottaa löytäjää. Albumi on noin A4-kokoinen, lyhyellä sivulla reiät ja taustapaperit mustat, kannet viininpunaiset, osittain repeytyneet. Laitan tämän saman tekstin jokaisen kuvan alle, joka on ko. albumista.

Viikonloppuna moni viettää aikaansa kallistellen jaloja juomia ja siinähän nyt ei varmaankaan ole mitään uutta tämän auringon alla ja näillä vuosikymmenillä. Mitäpä se ei ihminen tekisi hyvässä seurassa ja hyvän asian tiimoilta, minulta taitaa alan harrastus olla vähän ruosteessa, kun jonkin asteinen motivaatio ja se varsin tähellinen hyvä seura sattuu nyt puuttumaan. Aina se on inehmolla uupelus jostakin oltava.

Beeta ja mitä mieltä olen voista ja maidosta!

Pielisjärvellä välirauhan aikaan eli keväällä varhain 1941 isoisä kyntämässä kivisiä peltoja Pokulla.

Pidän mustasta ja valkoisesta, vanhat kuvat kertovat joskus enemmän kuin uudemmat värilliset, eivät ne ole "musta-valkoisia" vaan harmaata on paljon, kellastuneita kohtia, taittumia, ajan vääristymiä, tapahtumien, tekojen ja merkitysten kristallisoitumisia. Tämä kuva kertoo kuinka rakastan voita ja maitoa, ne ovat aitoja luonnontuotteita, ei niitä millään voi korvata. Niiden eteen on aina vaadittu kovasti työtä, ne eivät ole mitään "trendi-höttöjä" tahi "pinnallisia" asioita. Ne säilyttävät hyvin arvonsa ja kestävät aikaa. Niiden arvon huomaa vasta, kun niitä ei ole tai ne ovat jotain muuta kuin mitä niiden pitää olla.

Näillä pelloilla on kasvatettu viljaa, oman pellon viljasta on leivottu leipää ja sen leivän päälle on pantu oikeaa voita. Semmoista voita mitä saa Itä-Suomen karjan maidosta, kun se ensin on lypsetty, separoitu ja kirnuttu. Rasvaprosentti oli oikein kunnia-asia kussakin talossa ja sitähän nämä punikit, valikit, kirjot ja kyytöt, sirot metsälaidunten lehmät maitoonsa tuottivat sen minkä märehtimisiltään ehtivät, vaikka lypsettävät litramäärät eivät kovin kummoisia olleetkaan. Lehmien nimet eivät todellakaan ole mikään poliittinen kannanotto vaan viittaa eläinten tyypilliseen väritykseen, nupopäitä kaikki tyyni tieten.

Ensimmäinen muistikuvani voista on, kun istun vistin eli porstuan ulkorappusilla ja minulla on kädessäni kunnon palanen lämmintä ruisleipää ja sen päällä semmoinen hampaanmitta voita. Leipä on niin kuumaa vielä, että voi sulaa ja valuu pitkin käsivarttani, nuolen sulavan ja valuvan voin ja tunnen kuinka minun elämässäni on kaikki hyvin, on kesä ja ilta, tuvassa tuoksuu vasta uunista otettu tuore ruisleipä. Tiedän, että hellan vieressä on iso pärevasu täynnä tuoretta, pehmyttä leipää ja ruokakomerosta on noudettu voita tuvan pienelle pöydälle. Sitä on varmaan niin paljon, että riittäisi kaikille vaikka tupa olisi ääriään myöten täynnä ihmisiä. Saan hakea asetilleni aina uuden palasen tuoretta ruisleipää ja sen päälle voita niin paljon, että varmaan riittää. Isoisä tai isoäiti, kumpi vain ensin ehtii, tekee minulle voileivän.

Ja se maito, se oli paksua kuorimatonta, kermaista, kylmää ja valkoista. Sitä säilytettiin maitotonkassa kaivossa ja tarvittava määrä kaadettiin viiden litran maitopeilariin. Maitopeilaria säilytettiin kesällä kellarissa ja talvella ruokakomerossa. Maitopeilarissa olevaa maitoa piti sotkea, koska kerma nousi pintaan astian joutuessa seisomaan pitempiä aikoja. Sitä maitoa juodessa nenän ja ylähuulen väliin muodostui maitoparta, huulet jäivät rasvaisiksi maidosta ja niitä piti pyyhkäistä käsivarteen sen jälkeen, kun juomisen oli lopettanut. Muistan vielä molemmat porsliiniset maitokannut, jotka meillä oli; toinen oli Pekka ja toinen oli Oksa, molemmat Arabian valmistamia. Mistään astiasta ei maito maistu niin hyvältä kuin ihan oikeasta porsliinisesta maitokannusta kirkkaaseen lasiin kaadettuna.

Jokaisena lapsuuteni iltana, jonka voin vain muistaa, minulta kysyttiin aina ennen nukkumaan menemistä, haluanko ottaa voileipää ja maitoa, tapahtui myös niin, että jos ei heti muistettu kysyä, niin minä itse sieltä sängystä lapsen äänellä pyysin, että saako voileivän ja maitoa. Vuosien saatossa olen tullut ymmärtämään, että melkoisen poikkeuksellista on ollut se, että minulle on tuotu se voileipä ja maito sänkyyn, sitä en silloin mitenkään merkillisenä pitänyt, itsestäänselvyys, minulle jokailtainen rituaali. Se on niin syvälle minuun liittyvää tämä voileipä ja maito, että tänä vuonna 2013 tätini luona kyläillessäni keväällä hänkin tuli vielä minun jo nukkumaan laittaessani kysymään, että otanko voileipää ja maitoa. Minulla on ikää 57 vuotta ja tädillä 83 vuotta.

Joskus kun saan ostettua oikein hyvää ruisleipää, leikkaan sen melko paksuksi siivuksi ja lämmitän uunissa pari kolme siivua ja sitten laitan leipäviipaleiden päälle jääkaapista otettua oikeaa voita oikein kunnollisen hampaanmitan ja avaan punaisen maitotölkin ja kaadan maitoa lasiin. Voin tuntea jotakin samoja tunteita kuin silloin lapsena rappusilla istuessani. Sille ei voi mitään, että kaikki on nykyisin jotenkin haalistunutta; leipä ei ole niin tumman kuohkeaa ja hapanta, voi ei ole niin keltaista ja suolaista, maito ei ole niin rasvaista ja makeaa. Vieläkö joskus tulen elämässäni kokemaan sen elämyksen, kun joku meijeri alkaa valmistamaan näitä aitoja vanhan ajan tuotteita vähittäismyyntiin?

Ja nyt sitten on niiden vinkkien vuoro ja tiedoksi vain, että näitä ei ole maksettu, ainakaan vielä! Moilasen Leipomon Pikku-Jääkäri ja Savon-Jääkäri ovat mielestäni hyvin lähellä lapsuuden leivän makua, etenkin uunissa lämmitettynä, Valion täysmaito on hinta-laatu suhteeltaan parasta arkikäyttöön, Valion voi normaalisuolainen on minun vaihtoehtoni, siitä saa ihan voileivällä syötävää, kun sirottelee ohuen kerroksen Seltin mineraalisuolaa. Fiilistelyt ovat sitten asia erikseen, semmoiseen kuuluvat puu-uunissa arinalla paistettu hapanjuureen tehty maalaisruisleipä, käsin lypsetty maito ja käsin kirnuttu maalaisvoi. Ehkä joskus jossain ensi kesänä sitten tai ei enää ikinä eikä missään.

Maitoa ja voita on moitittu liian kauan ja liian köykäisin perustein. Haluaisin tutkittua tietoa lisää eri menetelmillä valmistetuista voista ja maidoista. Todennäköisesti nämä tuotteet sisältävät tällä hetkellä melkoisen paljon kovia rasvahappoja ja jonkin verran transrasvahappoja.

Mutta ovatko nämä transrasvahapot samanlaisia morfologialtaan kuin teollisesti valmistetuista elintarvikkeista löytyvät transrasvahapot? Enpähän usko, luulen molekyylitasolla näiden asioiden eroavan todella merkittävästi toisistaan.

Lehmän pötsissä muodostuu transrasvahappoja bakteerien vaikutuksesta ja äidinmaito sisältää kovia rasvahappoja. Väitetäänkö ihan oikeasti näiden olevan ihmiselle vaarallisia, en usko! 

Kaikki vähänkin maitoa sisältävät tuotteet ovat saaneet ihmiset hysteerisesti välttämään niitä, koska ne sisältävät laktoosia eli maitosokeria. Ihmisten puheista saa sellaisen käsityksen, että melkein jokainen "sairastaa" laktoosi-intoleranssia. Onko se edes mikään sairaus? Eikö meillä suomalaisilla ole jo elimistö kehittynyt hajoittamaan laktoosia?

Miksi saa mainostaa jotain "terveystuotetta", joka pitää "vatsasi kunnossa" saat rahat takaisin, jos et ole tyytyväinen. Eiköhän liene vain ihan tavallinen maitotuote, joka saa suoliston toimimaan, niin kuin sen kuuluukin toimia. Ennen antoivat lääkärit ohjeita, että antibioottikuurin jälkeen on hyvä syödä vaikka viiliä, semmoista oikeaa, jonka pintaan on muodostunut samettinen ketto, että vatsa ja suolisto saa tarvitsemansa bakteerit ja entsyymit, että voi taas toimia normaalisti. Entiset antibiootit olivat semmoisia, että ne eivät kovin tarkkaan valikoineet tapettavia bakteereja, tuhosivat kaikki tiellensä osuvat ja siinä vahingossa tuli sitten tuhotuksi ne ihmiselle välttämättömätkin suolistobakteerit. Tämä tyhmä taas miettii ja pohtii ja kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastaamaan.

Arabia Oksa

Arabia Pekka

Maitopeilari

Alfa ja ensimmäinen tekstin oksennus

Isoäitini sisko Katri-täti mietteliäänä

Mennyt maailma sellaisena kuin minä sen muistan kokeneeni ja eläneeni, nyt puhki kulunut, monesta kohtaa taittunut, miltei murtunut, värit kaikki, kaikki haalenneet, ihmiset unholaan jo vaipuneet. Vaan on paljon vielä muistoja, mietteitä ikäänkuin unikuvia kaukaisesta maasta, jossa kerran elin minäkin. Silloin, kun kaikki kesät olivat vielä kovin, kovin pitkiä ja kaikki talvet täynnä taivaan tähtiä ja valkoisia kinoksia. Siitä on vierinyt vuosia muutamia, ehkä välillä on hyvä muistella mitä niissä unikuvissa kulkevilla ihmisillä on sanottavaa tämän päivän kulkijoille. Joskus ovat vain hiljaa ja tuijottavat kuin katsoisivat vajaamielistä; säälien ja pahoitellen, että noinko tuollekin on käynyt, eipä ollut sittenkään elolle otettavaksi vaikka syntyissään parkaisi kuin muittenkin vunnukat, pahalla äänellä pani, kauan aikaa maailmaan tuloaa huusi niin ettei muuta näkynytkään kuin ammollaan oleva kita, punaisena hehkuvat posket ja kyyneleiset silmät kiinni puristuneina.

Siitä asti ihminen kyyneleitään vuodattaa, eikä se lopu koskaan elämän aikana, kuolema vasta armahtaa vaan ei anteeksi anna sekään. Ennen kuin manalan valtias minut siihen viimeiseen valssiin pyytää, voin oksentaa ensimmäisen kerran, olkaa hyvä!