Ksii ja vihdoinkin tämä paljastui!

Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitusta. "Sammon puolustus". Temperamaalaus (maalaus): Akseli Gallen-Kallela, 1896

"Ylen sivuilta 26.11.2014

Yllättävä löytö kansankulttuurista: naiset hallitsivat Pohjois-Karjalaa?

Olivatko naiset muinoin vahvassa roolissa Pohjois-Karjalassa, erityisesti Pielisen ympäristössä? Hallitsiko Kalevalan Louhi, Pohjolan emäntä, koko seutua? Ainakin nimistötutkimus viittaa tähän. Maakunta on joka tapauksessa ollut lähellä seutua, josta keskiaikaiset kirjoittajat käyttivät nimitystä Terra Feminarum, Naisten maa.

 Uusi kirja Suomalainen kansanusko – samaaneista saunatonttuihin (Gaudeamus, 2014) maalaa mielenkiintoisen naiskuvan muinaisesta Pohjois-Karjalasta. Kirjoittaja Risto Pulkkinen on Helsingin yliopiston uskontotieteen dosentti ja Lapin yliopiston pohjoisen etnografian dosentti.

Peruskarttanimistöstä sekä monista myyttisistä aihelmista voisi päätellä, että kalevalaisten runojen Pohjola on sijainnut Pohjois-Karjalassa. Pulkkinen on tehnyt aiheesta tutkielman kollegansa, tietojenkäsittelytieteen dosentti Marko Salmenkiven kanssa.

– Teimme nimistötutkimusta ja huomasimme, miten kalevalaistyyppiset nimet esiintyvät peruskarttamateriaalissa. Oli hyvin pysäyttävää, miten paljon nimenomaan Pielisen ympäristössä on Louhi-nimiä. Louhihan oli Pohjolan emäntä, naishallitsija. Naishallitsija on erikoinen ajatus suomalaisessa historiassa, toteaa Pulkkinen.

– Esimerkiksi itäsaamelaisista on esitetty, että heillä olisi ollut vahva naisjohtoisuus aikoinaan. Puhutaan matriarkaalisesta järjestelmästä ja nämä Pielisen seuduthan ovat aikoinaan olleet aika puhtaasti saamelaisten asuttamia. 

Pohjois-Karjala olisi siis voinut olla Louhen valtakuntaa eli naisten johtamaa valtakuntaa. Terra Feminarumista eli Naisten maasta on kirjoitettu keskiajalla. Lisäksi Louhen valtakunta oli "Miesten syöpäsija, urosten upottaja". Samalle suunnalle kiertyy myös muita myyttis-historiallisia tietoja tarkemmin tuntemattomasta ihmissyöjäkansasta.

– Kirjoitusten pohjalta naisten maan sijaintia on melko vaikea määrittää, mutta jonnekin Kainuun suunnalle se menisi. Sehän ei kylläkään ole kaukana Pieliseltä, jossa esiintyy Louhi-sanaa runsaasti. Minä ja Marko Salmenkivi olemmekin puolileikillämme esittäneet, että jospa Pohjola on sijainnut Pielisen seudulla, ynnää Pulkkinen.

 

Naapurikateudesta kummunnut onnea?

Pohjois-Karjalaan näyttää kytkeytyneen vahvasti sanan mahdin ja loitsujen kulttuuri, sanoo dosentti Risto Pulkkinen. Uskomuksen mukaan onnea – varsinkin taloudellista, kuten karja- tai viljaonnea – on maailmassa vain tietty vakiomäärä, ja jos haluaa saada onnea itselleen enemmän, se pitää riistää pois toiselta.

– Nurmeksesta on kansanrunousarkistosta muistiinpano, jossa yksiselitteisesti todetaan, että "meidän pelto kasvoi paremmin sen jälkeen, kun onnistuimme tekemään naapurille taian, joka pilasi naapurin pellon". Näin oli kaikkialla Suomessa, mutta harvinaista, että asia on esitetty näin tiedostetusti, toteaa Pulkkinen."

Ukki ja mummo ukin veljen luona Punkasalmella

Tässä minä olen ihan parhaissani tyyliin 1960-luku

Voihan Hikinen Villasukka ja Kissan Viikset sanon minä! Miten niin muinoin hallitsivat naiset, miksi ei ihan tänä päivänä ja aina hamaan maailman tappiin saakka? Ikäänkuin matriarkaalisuus olisi jollain muotoa poikkeava ilmentymä luonnossa?  Jokatapauksessa olen sitä mieltä, että jokainen tekee sitä mitä parhaiten osaa, riippumatta sukupuolesta, iästä tai mistään muustakaan toisarvoisesta. 

Nimeä Lieksa on kyllä esitetty saamelaisperäiseksi ja A. Räisänen on liittänyt sen nimen saamen sanaan leakša (’soinen laakso (tunturissa)’) Lieksan Lehden murreversiossa taisi olla pseudotieteellinen selitys Lieksa sanan syntyy, siinä kerrottiin, että sana tulee siitä, kun ruistaikina korvossa "lieksahtelee". Ilmiöllä haluttaneen viitata siihen, että käymisen aikana taikinaan muodostuu kaasua, joka kohoaa taikinan pintaan ja tarpeeksi isoksi kuplaksi synnyttyään särkyy roiskauttaen taikinaa ympäristöönsä. Kaikkea ne siellä Lieksan Lehden toimituksessakin miettivät.

 Mennäänpäs sitten sinne Villapaitaan ja Vanttuuseen eli leikitään hetki "rinsessaa":

Kuvat on otettu kesällä 1968, olen ollut jo yhden vuoden oppikoulussa ja päälläni on ihan parhaimmat vaatteeni. Tuo villatakki on ensimmäinen kaupasta ostettu villatakkini ja se on ostettu edellisenä vuonna eli silloin, kun pääsin kauppalaan oppikouluun. Villatakki ostettiin sen verran isompaa kokoa, että mahtuu vielä monena, monena vuotena eteenpäin ja kyllä se mahtuikin. Missähän lienee nyt, sopisi päälleni, eikä tarvitsisi kovasti edes venyttää.  

Huomatkaa samalla kertaa ostetut ihanasti väriin sointuvat kengät Palmrothin mallistosta. Ne olivat mokkanahkaiset ja niissä oli takana remmit ja edessä rusetit. OMG!

Tämä ei lopu vielä tähän. Päälläni on ihan itse tekemäni hihaton kesämekko taattuun 1960-luvun tyyliin, erityisesti helman pituus on tärkeää huomioida.  Mekkoon kuuluu erikseen nepparilla kiinnitettävä "juhlakaulus" nailonista.  Näköjään olen sen värkännyt tälle reissulle päälleni.

Mekko oli ensimmäinen vapaavalintainen käsityöni oppikoulussa opettajan valvonnassa: siinä opittiin mittojen ottamista ja kaavoitusta. Ensin tehtiin sovituskappale halvasta yksivärisestä kankaasta ja sovitettiin ja muokattiin ja sovitettiin ja vasta sen jälkeen kaavoilla leikattiin varsinainen mekko. Oli se hienoa päästä ompelemaan sähköompelukoneella, meillä oli maalla vain poljettava Singer ompelukone. Kaikkea ei missään nimessä saanut koneella ommella, harsimiset, helman ompelu ja pääntien ja käsien aukoissa käytetyn vinokaitaleen viimeistelyompeleminen piti tietenkin tehdä käsin.Taisi mennä koko kevätlukukausi tuon mekon tekemiseen. 

Twiggy oli tietenkin esikuvana nuorisomuotiin ja tärkeintä ei ollut merkki vaan mahdollisimman lyhyt helma. Op-muoti ja mahdollisimman psykedeelit kuviot ja värit erottivat meidät "omaan heimoomme" irti aikuisten tosi tylsästä värimaailmasta.

Se mistä lukijani jäävät paitsi on samaan sarjaan kuuluva violetti-lila, psykedeeli kuviollinen (siis ihan oikeesti!) jakkupuku, joka päälläni astelin oppikoulun kolmannelle luokalle Kuopiossa vuonna 1969. Se oli ihan oikea kaupasta ostettu jakkupuku, mutta kengät olivat vanhat eli nuo samat samat, takaremmiä pystyi pidentämään soljesta, joten kasvava jalka mahtui sinne ihan hyvin.

Keltaisesta kengästä näkee mallin, ihan sama malli, eri väri, eri somisteet, eri nahka

Kaikesta tästä näkee, että olen ollut aivan erityisen hyvässä asemassa: kaupasta ostettuja vaatteita, muotikengät, näin ei todellakaan ollut kaikilla ikätovereillani. Ukki ja mummo panostivat minuun ilman mitään lapsilisiä, ne menivät äidilleni Kuopioon, kotipaikkani muutettiin jo 1960 Kuopioksi, koska nuorempi siskoni syntyi silloin ja kahdesta lapsesta sai enemmän kuin yhdestä, piti vain olla kirjoilla samassa taloudessa. Äidilleni ne olivat menneet ihan syntymästäni saakka, ei penniäkään ukille ja mummolle. Syntymälahjana sain Osuuspankilta pankkikirjan ihan omalle nimelleni  ja vähän rahaa sinne, sen lisäksi sinne talletettiin "tulevaisuuden varalle" rahaa, senkin äitini tyhjensi, kun meni uusiin naimisiin. Näistä tämmöisistä pienistä puroista tulee se iso ketutuksen joki, joka joskus vyöryy ylitseni ja tuntuu, että hukun siihen mutaan ja moskaan. 

Taas takaisin pinnalle räpiköiden ja kuvan levolliseen maisemaan sukellan tällä kertaa uudestaan:

Mummon hopeinen jakkupuku oli aivan mielettömän upea, sen on tehnyt ihan oikea ompelija, joka kävi kotona ottamassa mitat ja monta kertaa sovittamassa pukua ennenkuin se valmistui. Puku teetätettiin 60-vuotispäiville vuonna 1966. Sitä en muista mistä tuo kangas on hankittu, mutta kyllä sitä useaan kertaan kyläläiset päivittelivät, että mitenkä voi olla tuommoista kangasta olemassa. Kuvassa näyttää näin vuosien jälkeen jotenkin harmaalta ja haalistuneelta, ei avaudu nykykatsojan silmille se kiilto ja loisto niinkuin silloin. 

Ukilla on huopahattu, valkoinen nailonpaita ja mustat housut. Ihan oikeesti, mitä minä lässytän, ei miesten pukeutumisessa ole koskaan mitään mainittavaa ja vyökin näkyy puuttuvan, sitä ei varmasti edes ollut noihin housuihin sopivaa olemassakaan. 

Kuvissa kyllä poseerataan ihan selvästi, mutta kuitenkin niissä on jotain kovin arkipäiväistä ja leppoisaa, semmoista keskenään tuttujen ihmisten olemista. 

Minun silmäni huomaa mummon oikean käden, se oli aina tuossa samassa asennossa. Mennyt poikki ja jäänyt tuommoiseksi. Ihan hyvä käsi siitä huolimatta. 

No miten nämä kaksi kuvaa sitten liittyvät tuohon alussa olevaan uutisointiin? 

Kyllä ne liittyvät, kuvat kertovat, että naiset ovat saaneet panostaa omaan pukeutumiseensa koreilu mielessä, ei pelkästään käytännöllisyyttä ajatellen. Yhteisöissä, joissa naiset ovat alistettuja, miehet koreilevat enemmän kuin naiset. Pohjalainen mies pukeutuu hopeahelavyöhön puukkoineen siinä missä karjalainen mies vetää virsut jalkaansa, paidan päällensä ja se on menoksi. 

Hämäläisten naisten asemasta Hella Wuolijoen sarja Niskavuoren naisista antaa julman ja kovan kuvan. Ehkä niissä naisten rankka asema on tuotu korostetusti esille, kirjoittajalla ei liene ollut kovin paljon omakohtaisia kokemuksia Vuolijoen kartanosta, ennemminkin hänen tietojensa on pitänyt pohjautua puolisonsa kertomuksiin. "Heta on naissivuosa 1880-luvulle ajoittuvassa näytelmässä "Niskavuoren nuori emäntä" ja nimiosa 1890–1920-luvuille ajoittuvassa näytelmässä "Niskavuoren Heta". Hän on vahvatahtoinen jääräpäisyyteen asti. Lisäksi hän on ahne, katkera ja ylpeä."

Kuvissa olevat naiset eivät ole missään taustalla, ihan samalla viivalla kaikki miestensä rinnalla, yksi jopa edessä. Ja mikä merkille pantavaa, naisille osoitetaan avoimesti hellyyttä, miehen käsi on löytänyt paikkansa vaimon kaulalla ja toinen miehistä on kietonut suojelevat käsivartensa vaimonsa ympärille. Vanhempi nainen on asettanut kätensä vävynsä olkapäälle, ikäänkuin vahvistaen yhteenkuuluvuutta, perheeseen kuulumista. Nuori vaimo ottaa käsillään kiinni miehensä käsistä, kädet yhtyvät ristiksi rinnalle, suojelemaan naiseutta.

Ukki ja mummo ovat virallisemman näköisiä, sitä ollaan kuitenkin kylässä eikä kotona, pitää osata käyttäytyä, on sunnuntai vermeet päällä. Minulle katsojana heidän ilmeensä ja asentonsa kertovat, että "kaikki on valtakunnassa hyvin", oikein hyvin.  Minä saan olla keskellä, edessä "ihana minua kuvataan"-ilme naamalla, selusta turvattuna, valmiina ottamaan rohkeasti askeleeni kohti omaa tulevaisuuttani, kohti tuntematonta. 

Isomummo istumassa, täti vasemmalla, äiti keskellä ja eno oikealla kuvan katsojasta katsottuna.

 Isomummo kun naimisiin meni ja miehellä oli -nen päätteinen nimi, niin tiukasti ilmoitti papille ja puolisolle, että hän ei mikään -nen rupea olemaan, vaan kirjoista pitää se pääte pois jättämän.  Sehän siltä istumalta pois jätettiin ja uuden, tosin lyhemmän, sukunimen voimin molemmat aviopuolisot jatkoivat yhteistä taivaltaan, voihan isomummoa, minkä teki! :D 

Oma mummoni sai virallisen tyttönimensä vasta hautakiveensä. 

Kuvassa olevat lapset ovat syntyneet kolmen vuoden sisällä vuosina 1930 - 1933 kaikki kotona ja mikä merkillistä, mummollani ei ollut yhtään pienenä kuollutta lasta, kaikki selviytyivät. Tähän voi olla merkittävässä roolissa se, että poissulkien kotoa karkaamisen ensimmäiset vaiheet, mummoni sai asua vanhassa kodissaan oma äiti tukenaan. Vai pitäisikö sanoa, riesanaan, vai oliko se sittenkin toisinpäin, koska isomummohan siellä ensin asui. 

Tästä ei tällä kertaa enempää, vaatii ihan oman postauksen.

Nyy ja aika on katsella pelkästään kuvia!

Olkoon päivä tahi yö, yökköset mua rakastaa! :)

Ajaminen näillä kaduilla on helppoa kuin heinän teko, voit itse kokeilla.

Outoja autoja, outoja puita, täätä muuten on melekosen pitkä matka kotio!

Valkoinen kalkkimaali ei ole liikennettä varten vaan suoja tuholaisia vastaan.

Serpentiinitie ihan parhaimmillaan, ensin oikealle, sitten vasemmalle jne...

Kuka sanoi, etteivät kukat ole älykkäitä? Ovat kehittäneet ihan omat kiitoratansa näinkin vaikeakulkuiseen maastoon.

Egeianmeri takana laskevan auringon valossa, kukkivat kukat edessä.

Chanian Venetsialainen satama illan alkaessa hämärtyä.

Kreetan saaren kotoperäisiä palmuja ja alla appelsiinipuulehto.

Huonomminkin voisi lomalla olla, vai mitä? :)

Kiinanruusuun, Hibiscus rosa-sinensis, ottaa vastaan vierailijan. :) Aina avoinna päivisin. 

Runsaanpuoleinen aamupala, jolla selviää pitkälle päivään. 

MYY ja mitä ajattelen muurahaisista

Rakas isoäitini vasemmalla, ihminen saa olla köyhä tai ruma, mutta ei likainen eikä ilkeä. :)

Rakkaalla isoäidilläni oli maailman suurin ja lämpimin sydän, en koskaan voi unohtaa hänen hyvyyttään ja oikeamielisyyttään, hän on ollut minulle esimerkkinä siitä millainen on hyvä mummo. :)

"Yllättävä myrkkyniksi! Näin helposti pääset eroon muurahaisista

Keskiviikko 7.5.2014 klo 17.53

Salaisuus piilee sokerittomassa mehutiivisteessä."

Mehutiiviste sisältää aspartaamia, joka on hermomyrkky. Tässä tapauksessa, josta artikkeli on kirjoitettu, minusta se on äärimmäisen julmaa, koska muurahaiset eivät ole ihmisen vihollisia eivätkä edes haittaeläimiä. Tuollaisista uutisista tulen hyvin surulliselle mielelle, koska en itse koe muurahaisia mitenkään haitallisina, päinvastoin, jopa monella eri tavoin äärettömän hyödyllisiä ovat muurahaiset.

Mitä ajatuksia minua herättää tieto siitä, että kokonaisen muurahaiskeon voi tuhota tappamalla muurahaiset hermomyrkyllä? Minusta se on ihan kammottavaa ja äärimmäisen pelottavaa. Ihminen käyttää sitä valtaa, joka hänellä on hyödyllistä luontokappaletta vastaan. Muurahainen ei ole uhka ihmiselle, mutta ihminen on aina uhka kaikille luontokappaleille.

Ei taida ihminen kestää sitä, että joku on jossain parempi. Koemme uhkina asiat, joita emme ymmärrä tarpeeksi. Emme siedä erilaisuutta. On helpompaa tuhota toinen kuin oppia elämään sen kanssa kumppanuudessa.

Miten muurahaiset ovat meille ihmisille uhka, haitta tahi rasite? Emme ymmärrä ahkeria ja erilaisia muurahaisia, niinkuin emme ymmärrä meitä edeltäneitä sukupolvia. Mummot ovat meille vieraita ja outoja olioita, ne ovat muurahaisten kaltaisia, emme vain osaa myrkyttää ja hävittää niitä yhtä hyvin kuin muurahaisia.

Ahkeria ja uuraita ovat molemmat, sekä muurahaiset että mummot. Meistä se kaikki uurastus ja ahkeruus voi näytää ihan turhalta ja tyhjänpäiväiseltä, mitä hyötyä on kuivata jo moneen kertaan pesty ja puhdistettu keittiön pesuallas? Eikö se jo riitä, kun se on vedellä huljuteltu?

No ei todellakaan riitä, mätäkuun aikana ( noin 23. heinäkuuta - 23. elokuuta ) kaikki on mahdollista, ruoka mätänee, bakteerit lisääntyvät räjähdysmäisesti, kontaminaatio vaara on erittäin suuri. Bakteerit rakastavat märkää ja lämmintä, mutta vihaavat kuivaa ja kylmää. Sen vuoksi mummot kuivaavat keittiöitten pesualtaat, että bakteerikasvustoja ei pääse syntymään ja ne eivät voi saastuttaa keittiöliinoja ja mitään mitä keittiön altaissa pestään tai huuhdellaan.

Ahkeruus voi olla joskus viisautta ja laiskuus voi olla tyhmyyttä. Tuhlaavaisuus voi olla tuiki tarpeellista ja säästämällä voi sairastuttaa lähimmäisiään. Tällä tarkoitan sitä, että mummot ja muurahaiset ahertavat mätäkuun aikana erityisen kiivaasti kuluttaen kaikkia mahdollisia luonnonvaroja ja rahoja. Erityistä huolta pitää kantaa keittiön pyyhinliinoista eli keittiöräteistä, sekä niistä, joilla pyyhitään erilaisia pintoja, että niistä, joilla kuivataan astioita (astiapyyhkeistä).

Tuhlaa "rätei ja lumpui"! Näin pidät itsesi, perheesi ja kotisi puhtaana, terveenä ja saastumattomana myös vaikean mätäkuun aikana. Laita keittiöliina heti pesuun, kun sillä kerrankin on pesupöydät pyyhitty ja tiskialtaat kuivattu ( niin, siis tiskiallas tulee kuivata sen jälkeen, kun se on pesty ainakin mätäkuun aikana, mieluummin ihan aina)  ja keittiörätti roskiin, kun siitä on aistihavainnoilla ensimmäinen pahalle haiseva löyhähdys havaittu, koska vain bakteerit haisevat, ei puhtaus.

Älä kuitenkaan ole tyhmä! Muista, että sieniliinat ja sifonetit voi pestä pesukoneessa vähintään +60  asteisessa vedessä ihan tavallisen pyykin joukossa. Niistä tulee jälleen käyttökelpoisia keittirättejä ja näin säästät perheen yhteisiä rahavaroja. Jos kuitenkin katsot, että rätti ei pesuun kelpaa, niin heitä se surutta roskiin ja hanki uusi.

Sen minkä nyt tuhlaat rahoissasi, säästät omassa ja läheistesi terveydessä ja kotisi siisteydessä. Se voi näyttää yhtä turhalta ja tarpeettomalta kuin loppumattomalta näyttävä muurahaisten aherrus, mutta sitä se ei ole. On olemassa omat syynsä miksi muurahaiset ovat menestyneet maan päällä.

"MENESTYS:
Muurahaiset ovat Maa-planeetan menestyneimpiä edustajia. Ne ovat vallanneet ennätysmäärän erilaisia ekologisia elinympäristöjä. Muurahaisia tavataan niin autioilla aroilla kaukana napapiirin tuntumassa kuin päiväntasaajan viidakoissakin, Euroopan metsissä, vuorilla, rotkoissa, valtamerten rannoilla, tulivuorten reunoilla ja jopa ihmisasumuksissa. Esimerkki äärimmäisestä sopeutumisesta: kestääkseen Saharan autiomaan kuumuutta, joka voi nousta +60 Celsiusasteeseen, cataglyphis-muurahainen on kehittänyt ainutlaatuisia eloonjäämistekniikoita. Kävellessään se käyttää vain kahta jalkaa kuudesta, jotta ei polttaisi itseään kiehuvan kuumalla maalla. Se pidättelee hengitystään, jotta ei menettäisi kosteutta ja kuivuisi. Ei ole kilometriäkään kiinteää maata, jolla ei olisi muurahaisia. Muurahaiset ovat laji, joka on rakentanut eniten kaupunkeja ja kyliä maan pinnalle. Muurahainen on kyennyt sopeutumaan kaikkiin saalistajiin ja ilmasto-olosuhteisiin: sateeseen, kuumuuteen, kuivuuteen, kylmyyteen, kosteuteen, tuuleen. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kolmasosa eläinten biomassasta ja Amazonin metsän biomassasta on muurahaisia ja termiittejä. Muurahaisia on kahdeksan yhtä termiittiä kohti. 
Edmond Wells, suhteellisen ja absoluuttisen tiedon ensyklopedia. osa II"

Mummot menestyvät ihan omasta syystään, ehkä siksi, että ovat osittain muurahaisten kaltaisia tai sitten eivät. Minulla ei ole viisautta eikä vielä kokemustakaan tarpeeksi, mutta yritän sitä hankkia koko ajan elämällä tätä elämääni eteenpäin. 


Lopetan tämän tähän ja liitän pari kuvaa joukkoon, tahtoisin jo jatkaa muihin mielenkiintoisiin aiheisiin, mutta ei hätää muurahaisiin ja mummoihin tulen palaamaan aina uudestaan lukuisia kertoja.

PS. Ahkeruudesta ei ole koskaan ollut tietääkseni minkäänlaista haittaa tahi harmia omassa elämässäni, joskin sitä olen säästeliäästi vaalinut vain ja ainoastaan ihan tärkeimpiin asioihin, kuten puhtauteen, joka mielestäni on kaiken perusta.

Voin olla sotkuinen ja sitä ihan taatusti olenkin, mutta en kestäisi päivääkään olla likainen sen pahimmassa merkityksessä. Tiskialtaani on aina moitteettomassa kunnossa ja vessanpönttöni on puhdas ja valkoinen. Rakastan kaikkia puhdistusaineita ja pelkään, että ne kielletään tulevaisuudessa jollakin EU-direktiivillä. RÄYH!

Meidän kaikkien hyvin tuntema kekomuuraihainen.

Tämä on se mukava sokerimuurahainen, joka aina löytää kesäiset herkut, ihan mahdoton makean perään. :)

Lambda ja miten luonnossa taistellaan

"Jotkut kasvit, kuten mustikat ja vastaavat hedelmät, ovat kehittäneet strategian nimeltään “luovu jostain saadaksesi jotain”. Olennot (meidät mukaanlukien) syövät näitä hedelmiä ja saattavat siemenet siten eteenpäin käytännöllisessä, lämpimässä ja lannoitetussa pakkauksessa, joka turvaa seuraavan sukupolven. Viemäröintijärjestelmät sikseen, tämä on järkevä vaihtokauppa. Olento, joka syö mustikoita, saa niistä hiukan ravinteita vastineeksi siitä, että levittää mustikansiemeniä seuraavia mustikkasukupolvia varten."

Törmäsin tähän tekstiin netissä surffaillessani ja tutkiessani paleoruokavaliota, jossa mielestäni on siltä osin ihan ajatusta, että suositaan lähiruokaa mahdollisimman vähän prosessoituna.

Marjat ja hedelmät antavat siis palkan siitä hyvästä, että siemenet pääsevät leviämään laajalle alueelle. Onko silloin mahdollista, että kasvit voivat käyttäytyä myös vihamielisesti ja kostaa, jos niiden "hedelmiin" kosketaan?

Isäni hautakummulla narsissit kukkivat ja naiset surevat.

 Vasemmalla Elma-täti, Alma-mummo, äitini, (Katri-täti tai Aira-täti) ja Maija-täti, etualalla olevaa poikaa en tunnista (vielä). Isäni eli naisten ympäröimänä koko elämänsä, aina kuolemaansa saakka.

Äärimmäinen kosto "hedelmien" ryöstämisestä on tietenkin kuolema. Onko luonnossa montakin tämmöistä "murhaajaa"? Paleoruokavalion kannattajat väittävät viljan olevan ihmiselle vaarallista, voiko se olla totta? Mitkä mahtavat olla kasvien motiivit ja onko sillä merkitystä kuoleeko uhri nopeasti vai hitaasti?

Sienet eivät kuulu eläinkuntaan eivätkä kasvikuntaan, ovat ihan oma luokkansa. Gyromitra esculenta eli korvasieni on tappavan myrkyllinen ilman asianmukaista käsittelyä. Korvasienet kasvattavat itiöemiään mielellään sellaisiin kohtiin, joissa maata on rikottu eli sienirihmastoa on vahingoitettu. Onko korvasienen siis tarkoitus murhata rihmastonsa tuhoaja? Vai onko sen tarkoituksena vain levittää itiöitään, jotka pääsevät suoraan rikottuun maahan?

Korvasienen myrkyistä suurin osa on gyromitriinia, solumyrkkyä, joka tuhoaa maksan. Havitteleeko sieni syöjänsä ruumista? Korvasienen rihmasto viihtyy symbioosissa männyn kanssa ja epäilemättä niillä on keskinäisessä suhteessaan vielä paljon sellaista mistä emme tiedä tarpeeksi. Sienet harrastavat mieluisten kumppaniensa kanssa mykoritsasymbioosia, siis sieniseksiä kasvin kanssa.

Sieni antaa kasville vettä ja ravinteita mm. fosforia ja kasvi antaa sienelle yhteyttämistuotoksiaan eli hiilihydraatteja. Sieni myös huolehtii kumppanuksensa hyvinvoinnista eli suojaa sitä taudeilta. Karkeasti noin 90 % kaikista kasveista elävät sienien kanssa suhteessa.

"Sienijuuret jaetaan kolmeen päätyyppiin: puuvartisten kasvien juuristossa esiintyviä sienijuuria kutsutaan ektomykoritsoiksi,  kanervakasveilla esiintyviä erikoidimykoritsoiksi ja pääasiassa ruohomaisilla kasveilla esiintyviä arbuskelimykoritsoiksi."  

Onko jokaisen murhanhimoisen sienen takana sittenkin sen kasvi-kumppani? Mäntykö se tässä nyt sitten havittelee nisäkkäästä irtoavia ravinteita itselleen ja korvasieni on vain väline salamurhan toteuttamiseen? Tottahan se on, mäntykangas on melkoisen ravinneköyhää, humusta on hyvin ohut kerros ja kuivista neulasista ei parhaalla tahdollakaan saa puristettua kovin kummoista ravinnepaukkua. Olosuhteetko ovat tehneet näistä kumppanuksista verenhimoisia saalistajia?

Sienet ovat suurimpia eläviä olentoja, ne ovat lajimääräisesti suurin ryhmä vaikka lajien tarkkaa määrää ei vielä tiedetä, niitä on useita miljoonia. Yhtenäinen fossiiliaineisto alkaa 400 miljoonan vuoden takaa siluurikaudelta, mutta aivan ilmeisesti sieniä on ollut jo prekambrikaudella 600 miljoonaa vuotta sitten.

Sienet elävät symbioosissa myös syanobakteerien ja viherlevien kanssa. Rihmastolliset sienet muodostuvat putkimaisista ja haaraisista sienirihmoista eli hyyfeistä. Yksisoluisia, ei-rihmastollisia sieniä puolestaan kutsutaan hiivoiksi. Sieniä esiintyy kaikkialla maapallolla.

Samalla haudalla 55 vuotta myöhemmin syyskuussa 2011

 Ihmiset perustavat hautuumaansa mielellään mäntykankaille, sinne meidät kannetaan ja siellä me hajoamme takaisin luontoon. Sienet ovat hajottamassa sitä mitä meistä jäljelle jäi ja parhaassa tapauksessa pieni osa meistä leviää koko kankaalle kaikkien puiden käyttöön sienirihmaston avulla. On siis konkreettisesti totta, että ihminen on osa luontoa, se on aina hyvä muistaa.

Kummisetäni istuu äitinsä hautajaisissa kuuntelemassa adressien lukua

"Toiset kasvit lähestyvät asiaa eri tavalla ja pyrkivät torjumaan metsästyksen verhoamalla itsensä ikäviin ainesosiin, jotka joko ärsyttävät elimistöä tai ovat silkkaa myrkkyä. Ajatellaan esimerkiksi myrkkymurattia tai myrkkysumakkia. Nämä kasvit ovat kehittäneet kemiallisia aseita, öljyjä, joilla on taipumus imeytyä eläimiin niiden ihon läpi, kun kasvin lehtien kanssa joutuu kosketuksiin. Öljy laukaisee elimistön immuunijärjestelmässä hälytyksen. Lymfosyytit ja muut valkosolut hyökkäävät öljyn kimppuun ja tuottavat oheistuotteena tulehdusta aiheuttavia kemikaaleja, jotka saavat aikaan ihottuman. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun puhumme seuraavan kerran viljoista. Se saattaa helpottaa sen hahmottamista, mitä tapahtuu, kun syömme tällaisia ruokia.

Jos vertaamme viljoja yllämainittuihin strategioihin – mustikan “luovu jostain saadaksesi jotain” tai myrkkumuratin “painu penaaliin”- huomaamme, että viljat ovat lähempänä myrkkymurattia. Jos vilja syödään, se on viljan loppu. Se ei tarkoita, että vilja antautuisi ilman taistelua! Viljat ovat käsittämättömän hyvin varustautuneita kemialliseen sodankäyntiin."

Asia ei taida kuitenkaan olla ihan noin mustavalkoinen kuin mitä paleoruokavalion kannattajat sen ilmaisevat. Jokaiseen ismiin kannattaa suhtautua varauksella, kun tietoa saadaan lisää, asiat voivat näyttäytyä erilaisina. Sieniä pidettiin 1900 luvun alussa hyvin alkeellisina kasveina, ne saivat oman luokkansa vasta 1960 luvulla ja uusin luokitus on julkaistu 2007.

Ihminen voisi kuluttaa koko elämänsä tutkimalla sieniä, eikä pääsisi pintaa syvemmälle.

Sienet herättävät kieltämättä ristiriitaisia tunteita, niiden käyttö on ollut rajoittunutta ja paikallista. Sieni on hyvä ystävä ja kumppani, kun sen tunnistaa, mutta se voi olla myös vaarallinen vihollinen. Jos kerran jopa muurahaiset viljelevät sieniä ja käyttävät niitä ravinnokseen, niin olen kyllä sitä mieltä, että myös ihminen voi nauttia sienten tuomasta ylellisestä makumaailmasta ruokavaliossaan. Lehdenleikkaajamuurahaiset raatavat lakkaamatta pitääkseen omat sieniviljelmänsä mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Ravintoarvo sienillä on vähäinen, mutta sen korvaavat sienien tarjoamat kulinaristiset nautinnot. Tähän aikaan vuodesta on siis syytä miettiä korvasienimetsään menoa todella vakavasti. Olkoon tämä nyt tulkittavissa yksiselitteisenä kehoituksena mennä sinne kankaalle niitä sieniä poimimaan!

Korvasienet liotetaan kylmässä vedessä, silloin etanat kömpivät onteloista esille, hiekka valuu astian pohjalle ja enimmät roskat jäävät veteen. Liotusveteen liukenee myös osa myrkyistä, sen vuoksi se heitetään pois.

Kylmässä vedessä lionneet sienet laitetaan puhtaaseen ja väljään veteen kattilaan ja kiehautetaan ensimmäisen kerran. Pinnalle nousevat etanat noukitaan pois. Vesi kaadetaan pois ja sienille laitetaan kolmas puhdas vesi ja ne kiehautetaan toiseen kertaan.

Aika ei ole niin tärkeä, koska astiat ovat erikokoisia ja vesimäärät ovat vaihtelevia. Tunnistat riittävästi ryöpätyt sienet siitä, että ne uppoavat astian pohjalle ja keitinvesi on värjäytynyt ruskeaksi.

Kohtuus kaikessa, ei kannata siis keittää kaikkea korvasienien väriä ja makua pois. Vielä 1980 luvulla ohjeistettiin sieniä keitettäväksi yhden kerran, mutta minä olen aina ryöpännyt ne kahdessa eri vedessä, koska niin tehtiin minun lapsuudessani. Sittemmin ohjeisiin on tullut muutoksia ja nyt ohjeistetaan ryöppäämään sienet kahteen kertaan. Saadaan vielä nähdä miten ohjeet tulevat muuttumaan jatkossa, mutta näillä nyt mennään.

Liottaminen on hyvä konsti useille sienille, sieni on herkästi pilaantuva ja vedessä ollessaan sen pilaantumista voidaan hidastaa. Samalla maitiaisnestettä sisältävistä sienistä erittyy kitkerää nestettä veteen ja sienet ovat paremman makuisia, kun niitä on ennen keittämistä liotettu kylmässä vedessä.

Suoraan pannulle menevät tatit, kanttarellit, suppilovahverot ja lampaankäävät eivät liottamisia kaipaa, mutta nekin on yritettävä säilyttää kosteina ihan sinne saakka kunnes valmistetaan ruuaksi.

Kappa ja kaikkea kivaa murehtimisesta

Valokuvaaja Tommy Ingbergin surrealistinen teos

 

Ihmisen osa tässä maailmassa on murehtia, murehtia murehtimisesta päästyään, ihan koko elämänsä ajan, lakkaamatta, murehtimisesta seuraa paljon hyvää vaikka nykyisin siihen suhtaudutaan hyvin kielteisesti. Tämä aika ei ole otollinen murehtijoille, useimmat heistä diagnosoidaan masentuneiksi, mistä hyötyy lääketeollisuus. Kärsijöitä onkin sitten huomattavasti suurempi joukko, yksittäisten kärsijöiden luettelemisella ei ole mitään merkitystä, koska perhosensiipi-efektin johdosta kärsimys kattaa lopulta globaalisti koko maapallon väestön.

Maapallon väestönkehitys on ollut äärimmäisen dramaattinen ja syy kaikkiin maapallolla esiintyviin ongelmiin on ihminen. Väestönkehitystä voi yrittää kuvata sanallisesti tasamiljardeina jotenkin näin:

1804 yksi miljardia, kulunut aika arvio esihistoriallisista ajoista lähtien
1927 kaksi miljardia, kulunut aika 123 vuotta
1960 kolme miljardia, kulunut aika 33 vuotta
1974 neljä miljardia, kulunut aika 14 vuotta
1987 viisi miljardia, kulunut aika 13 vuotta
1999 kuusi miljardia, kulunut aika 12 vuotta
2011 seitsemän miljardia, kulunut aika 12 vuotta
ennuste 2025 kahdeksan miljardia, kulunut aika 14 vuotta
ennuste 2045 yhdeksän miljardia, kulunut aika 20 vuotta
ennuste 2090 kymmenen miljardia, kulunut aika 45 vuotta

Tänä vuonna 2014 syitä murehtimiseen on semmoiset rapiat kolme miljardia, että revi sitten siitä! Tämä perustuu oletukseen, että maapallo voi suhteellisen hyvin silloin, kun ihmisten määrä on noin neljä miljardia henkeä levittäytyneenä laajasti maapallon eri kolkkia hyödyntäen. Näin ihmiskunta säilyttää monimuotoisuutensa ja sitä kautta perimänsä rikkauden. Tästä huolimatta sinisilmäisyys on suurella todennäköisyydellä väistyvä ominaisuus ja ruskeasilmäiset asuttavat lopulta koko maapallon. Jos sinulla on siniset silmät, kannat ominaisuutta, joka tulee häviämään jossain vaiheessa kokonaan. Katso sinisiä silmiä sillä silmällä.

 

Kirjoittajan evääksi ottama greippi oli tietenkin jo asutettu ja syömäkelvoton :(

Takaisin murehtimiseen, murehtiminen on suunnattoman hyödyllinen taito, murehtijat kehittävät tätä maailmaa eteenpäin. Murehtijoiden skeptisyys ja epäluuloisuus kaikenlaista onnistumista kohtaan, saa ihmiset ponnistelemaan ja pinnistelemään kovemmin ja enemmän ja tätä kautta saavuttamaan aivokapasiteettinsa äärirajat. Jokaisella työpaikalla pitäisi olla oma palkattu murehtijansa: hän seuraa hellittämättä kaikkea toimintaa yrityksen sisällä ja osallistuu kaikkeen päätöksentekoon ja kamalan pitkiin palavereihin, joita pidetään ihan turhan takia kaiken aikaa. Säännöllisin väliajoin tämä palkattu murehtija näyttää epätoivoiselta ja ilmaisee masentuneella äänellä: ”Ei tämä tule onnistumaan, ihan mahdotonta!”, ”Varmasti menee pieleen, ei tule mitään!”, ”Maksaa liikaa, ei meillä ole varaa!”, ”Jätetään tekemättä, ei tule onnistumaan kuitenkaan!”, ”Ei kannata, ei kukaan täällä osaa tehdä tuota!”, ”Ihan turhaa edes yrittää, tämä menee pieleen kuitenkin!”...

Murehtijat kasvattavat älykkäämpiä ja yritteliäämpiä jälkeläisiä, koska he eivät ole yltiöpositiivisen innoissaan siitä jälkeläisensä tarhalta kotiin raahaamasta maitopurkin päälle leikatusta ja liimatusta, kaukaisesti jonkinlaista kulkuneuvoa muistuttavasta kuutiosta. Murehtija tarkastelee kuutiota kriittisesti ja hän löytää heti vähintään kolme asiaa, jotka jälkeläinen olisi voinut tehdä huolellisemmin, paremmin, tarkemmin tai muutoin osaavammin. Murehtija kannustaa jälkeläisiään opettelemaan uusia asioita, parantamaan olemassaolevia taitoja ja kehittämään itseään kaikin mahdollisin tavoin.

Murehtija vanhempana ei anna jälkeläisilleen valmiita ratkaisuja vaan tuottaa heille ehtymättömästi ongelmia ratkaistavaksi. Murehtija vaatii jälkeläiseltään vielä parempaa ja entistä enemmän, mutta realistina ymmärtää etteihän niistä kuitenkaan mitään Einsteineja voi tulla, koska se olisi aivan liian hyvää ollakseen totta.

Samalla tavoin murehtija on ihan kullanarvoinen työkaverina, koska hän ei koskaan jätä sanaansa sanomatta silloin, jos tehdyssä työssä on jotain huomautettavaa. Hän ei mielistele ketään, koska sehän on vain energian ja ajan haaskaamista, eikä työyhteisön ihmissuhteisiin kannata panostaa yhtään enempää kuin on pakko. Murehtija pyrkii välttämään ystävystymistä liian läheisesti työkavereidensa kanssa, koska silloin joutuu vain ikävästi kuuntelemaan ällöttäviä lässytyksiä työkavereiden juniori-jälkeläisten suolentoiminnoista, oksennuksista ja kaikista pullautuksista ja röyhtäisyistä. Tai työkaverin puolison ymmärtämättömyydestä, osaamattomuudesta, saamattomuudesta kaikissa kotitöissä ja etenkin romanttisessa mielessä ja kaupanpäällisinä vielä työkaverin koko sairaskertomuksen sieltä synnytyssairaalasta lähtien tähän hetkeen saakka. Ei sitten niin mitään järkeä, pelkkää ajanhaaskausta.

Murehtija kehittää kaupunkiympäristöä kaikkialla siellä missä liikkuu, hän katselee murheissaan kaikkia niitä lukemattomia koiranulosteläjiä, jotka joka kevät ilmestyvät katujen varsille. Murehtija miettii mielessään kuinka paljon aikaa, kustannuksia ja voimavaroja puistotyöntekijöiltä kuluu kaikkien niiden roskien noukkimiseen, jotka kirjavoittavat kaupunkikuvassa esiintyvien istutettujen pensaiden alustoja. Murehtija tekee omassa mielessään laskelmia kuinka paljon kustannuksia aiheutuu siitä, että paperiset uudelleenkierrätettävät jätteet sullotaan muovisiin säkkeihin, jotka käsitellään tämän jälkeen yhteisöjätteenä eikä kierrätettävänä jätteenä. Murehtija näkee tässä järjettömyydessä siemenen maan talouden heikkoon tilaan, korkeaan verotukseen ja yhteiskunnan alkavaan rappioon.

Näin keväisestä ulkoiluhetkestä murehtijalle muodostuu miltei ylitsepääsemätön, uuvuttava ja masentava kierros, jolta kaikki reipastuminen ja virkistyminen on tipotiessään ja tilalla on entistä suurempi murheiden taakka hartioilla kannettavana. Voiko sen enää selkeämmin ilmaista, älä siis pyydä murehtija-ystävääsi katsomaan rannalla jäidenlähtöä, koska murehtija näkee aina jotain muuta kuin mitä sinä näet.

Tähän oheen laitan valitettavasti kaikenlaista sälää, jota kaikki murehtijat tyypillisesti arvostavat ja josta aina voi ammentaa kuhunkin päivään sopivan ajatuksen. Ei sitä niin huono päivää olekaan, ettei se vielä huonommaksi voisi muuttua. Tiedän tämän piristävän monen aidon murehtijan mieltä, nykyisin on niin vaikea selviytyä positiivisuus-saasteelta vaikka nahka onkin parkkiintunut vuosikymmenien aikana. 

Igor Morskin surrealistinen teos

 

Murphyn laki: 
Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.

Ja mitä siitä seuraa:

Mikään ei ole niin helppoa kuin se näyttää olevan. Kaikki vie kauemmin aikaa kuin luulet. Jos on mahdollista, että useat asiat menevät pieleen, pieleen menee juuri se asia, josta koituu eniten vahinkoa. Jos toteat, että asiat voivat mennä pieleen usealla eri tavalla ja varaudut niihin ja onnistut välttämään ne kaikki, välittömästi tämän jälkeen ilmaantuu vielä yksi tapa, jolla asiat menevät pieleen. Kun asioiden annetaan mennä omalla painollaan, ne yleensä muuttuvat huonoista vielä huonoimmiksi. Milloin tahansa ryhdyt tekemään jotain tärkeää, jotain muuta vähemmän tärkeää on tehtävä välttämättä ja välittömästi ennen tätä. Jokainen ratkaisu synnyttää uusia ongelmia. On mahdotonta tehdä mitään idioottivarmaksi, koska idiootitkin ovat jo niin nerokkaita. Luonto on aina piilevän vian puolella.

Murphyn filosofiaa:

Hymyile tänään vielä kun voit, huomenna asiat ovat huonommin.

Murphyn vakio:

Esineen rikkoutumisen todennäköisyys on suorassa suhteessa sen arvoon.

Bolingin postulaatti:

Jos sinulla on hyvä olo, älä ole huolissasi, se menee kyllä ohi.

Tilausperiaate:

Tarvikkeet, joita eilen olisit tarvinnut, on tilattava viimeistään huomenna puoliltapäivin.
 
Finaglen lait:
Jos tieteellinen koe onnistuu, jokin on mennyt vikaan. Kaikissa numeroaineistoissa luku, jota kukaan ei osaa epäillä, eikä tarkistaa, on väärä. Tästä seuraa, että kukaan vartavasten avuksi pyydetty tai palkattu ei sitä löydä, mutta kaikki ohimennen paikalle piipahtavat huomaavat sen välittömästi.
 
Finaglen säännöt:
Parhaiten opit asian, kun ymmärrät sen kokonaan ennenkuin aloitat opiskelun. Kirjaa tiedot aina muistiin, se osoittaa, että olet työskennellyt vaikka et mitään ole oppinut tai tehnyt. Piirrä ensin kuvaajat ja kirjoita vasta sitten tekstit. Jos olet epävarma, kuulosta vakuuttavalta. Kokeet täytyy voida toistaa, niiden kaikkien on epäonnistuttava samalla tavalla. Älä usko ihmeisiin, luota niihin, ihmeet eivät koskaan toteudu.

Ginsbergin teoreema:

Voittaa ei voi. Tasoihin ei voi päästä. Peliä ei voi jättää edes kesken. Tästä seuraa: Ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on häviö.

Freemanin kommentti Ginsbergin teoreemasta:

Kaikki merkittävät filosofiat, joissa yritetään osoittaa, että elämällä on jokin tarkoitus, perustuvat Ginsbergin teoreeman osittaiseen kieltämiseen. Tästä seuraa: Kapitalismi perustuu olettamukseen, että voittaminen on mahdollista. Sosialismi perustuu olettamukseen, että tasoihin voi päästä. Mystiikka perustuu olettamukseen, että pelin voi jättää kesken.

Stockmayerin teoreema:

Jos se näyttää helpolta, se tulee olemaan vaikeaa. Jos se näyttää vaikealta, se on, hitto soikoon, mahdotonta.

Tietokoneohjelmoinnin lait:

Jokainen ohjelma on käyttöönotettaessa jo vanhentunut. Jokainen uusi ohjelma maksaa enemmän ja vie pidemmän ajan. Jos ohjelmasta on jotain hyötyä, se on syystä tai toisesta vaihdettava. Jos ohjelma on hyödytön, se on dokumentoitava. Jokainen ohjelma laajenee niin, että se täyttää käytettävissä olevan koneen muistin. Tietokoneohjelman arvo on suorassa suhteessa tulostuksen painoon kiloina. Ohjelman monimutkaisuus lisääntyy kunnes se ylittää sitä ylläpitävän ohjelmoijan kyvyt. Ei niin pientä ohjelmaa, ettei siihen virhettä mahdu.

Shawn periaate:

Kehitä järjestelmä, jota hölmökin osaa käyttää ja vain hölmö haluaa sitä käyttää.

IBM:n periaate:

Koneiden tulisi tehdä työtä, ihmisen tulisi ajatella.

Paulin laki:

Lattialta ei voi pudota.

Sattingerin laki:
Se toimiii paljon paremmin, kun työnnät töpselin seinään.

Cahnin aksiooma:
Kun kaikki epäonnistuu, lue käyttöohjeet.

Jenkinsonin periaate:
Se ei toimi kuitenkaan.

Tarkkuuden sääntö:
Kun työskentelet ratkaistaksesi ongelman, on aina avuksi, jos tiedät vastauksen.

Trumanin laki:
Jollet voi vakuuttaa heitä, hämmennä heidät.

Borenin lait:
Ellet ole varma, mumise. Jos olet pinteessä, delegoi. Kun olet vastuussa, harkitse.

Parkinsonin II laki:
Kustannukset kohoavat tulojen tasalle.

Malekin laki:
Jokainen yksinkertainen ajatus puetaan mahdollisimman monimutkaiseen sanamuotoon.

Millerin laki:
Et voi tietää, miten syvä lätäkkö on ennenkuin astut siihen ja silloin on jo myöhäistä.

Beckhapin laki:
Kauneus kertaa aivot on vakio.

Pardon postulaatti:
Kaikki hyvä elämässä on joko laitonta, moraalitonta tai lihottavaa.

Kanada-Bill Jonesin motto:
On moraalisesti väärin antaa hölmöjen pitää rahansa.

Ulospääsytien sääntö:
Jätä aina tilaa lisäselityksille, mikäli asia ei mene suunnitelmien mukaan.

Zymurgyn I laki kehittyvien järjestelmien dynamiikasta:

Avattu purkin sisältö mahtuu vain isompaan purkkiin.

Odotusten yksisuuntaiset lait:

Kielteiset odotukset johtavat kielteisiin lopputuloksiin. Myönteiset odotukset johtavat kielteisiin lopputuloksiin.

Atwoodin seurauslaki:

Ei kirja lainaamalla huku, ellei se satu olemaan omistajalleen erityisen arvokas.

Muutoksen vaikutuksen laki:

Mitä vähäisemmältä muutos näyttää, sitä laajemmalle se vaikuttaa.

Sovelletun sekaannuksen lait:

Ilman sitä yhtä osaa, joka toimituksesta puuttuu, on aivan mahdotonta koota 75 % koko järjestelmästä. Tästä seuraa: toimittaja ei ainoastaan unohtanut toimittaa puuttuvaa osaa, vaan 50 % todennäköisyydellä tehdas ei ole edes valmistanut vielä sitä. Mitä kiihkeämmin toimitusta odottaa, sitä kauemmin aikaa sen saapuminen kestää.

Polkupyöräilyn perussääntö:

Riippumatta siitä, mihin olet menossa, pyöräillessä on aina vastatuuli, sataa tai ainakin on vastamäki koko matkan ajan.

Igor Morskin surrealistinen teos

Mr. Colen aksiooma:
Älykkyyden summa tällä taivaankappaleella on vakio, väestö on jo kasvussa, joten yksilöt ovat tyhmenemässä.


Renesanssin suuret saavutukset olivat Euroopassa riehuneen mustansurman ansiota. Kolmannes Euroopan väestöstä kuoli ja jäljelle jääneet saattoivat jakaa olemassaolevat resurssit, rikkaudet, ravinnon ja omaisuudet uudestaan. Michelangelo, Leonardo da Vinci, Niccolo Machiavelli, Dante Alighieri, Lorenzo de’ Medici, kaikki tunnettuja renesanssiajan vaikuttajia, joihin tulemme palaamaan vielä jatkossa, koska Italia on yksi kirjoittajan kiinnostuksen kohteista, etenkin Pohjois-Italia: Milano, Firenze, Venetsia...

Epätarkkuus on huipussaan alla olevaa kappaletta lukiessa, koska se on suora ja tarkistamaton laina wikistä, tarkentaa mitä ”renesanssia” tarkoitan. Wiki on ihan peestä, on äärimmäisen harhaanjohtavaa käyttää siitä nimitystä "sähköinen tietosanakirja", koska meillä jokaisella on käsitys mitä tietosanakirjalla tarkoitetaan.

”Milanossa ruttoon sairastuneiden ihmisten talojen ikkunat ja ovet laudattiin umpeen. Ehkä juuri tämän ansiosta kaupungissa rutto ei ollut niin tuhoisa kuin monessa muussa. Vuonna 1374 Venetsiaan ei päästetty ihmisiä, joiden epäiltiin sairastavan ruttoa. Vuonna 1383 taas Marseille’hin pyrkivät laivat eivät saaneet rantautua ennen kuin olivat odottaneet 40 päivää. Tästä juontuu sana karanteeni, sillä ”40” on ranskaksi ”quarante”. Täydellinen rutolta eristäytyminen olisi kuitenkin vaatinut niin tiiviin suojautumisen, että rottien ja kirppujen olisi ollut mahdotonta levitä, minkä järjestäminen oli hyvin vaikeaa. Siksi rutto levisi eristäytymisestä huolimatta, vaikka se ehkä joissain tapauksissa auttoikin jonkin verran. ”

Kirjoittajan sormi osoittamassa yhtä neljästä puhkotusta renkaasta

Sokerina pohjalla kuva, joka muistuttaa ihmisten raadollisuudesta. Renkaat ostettu 3. toukokuuta 2011 ja kaikki neljä uutta rengasta puhkottiin pihassa seisovan auton alta 14. - 15. elokuuta 2011 välisenä yönä. Kolme kuukautta ja 11 päivää saivat olla ehjinä. Rikostutkinta keskeytettiin marraskuussa 2011 tuloksettomana. 

Huhtikuussa samana vuonna myrsky särki huoneen ikkunan heittämällä puusta irronneen ison oksan sitä vasten, sisään tuli melkoinen siivo lasinsirpaleita. Syksyllä 14. lokakuuta edelleen samana vuonna 2011 kirjoittajan miesystävä kuoli sairaalassa syöpään, joka todettiin heinäkuun alussa. Elämä on todellakin yhtä murehtimista kaikki tyyni.

"Hyvän ja iloisen ihmisen tulee olla" lukee mummoni kirjailemassa seinävaatteessa 1920-luvulta, hän oli nuorena neitona sen tehnyt tulevan oman kotinsa somistukseksi. On aina hyvä muistaa, että mitään emme saa mukaan, kun lähtö tulee, eikä elämää kannata jättää elämättä eteentulleiden vastoinkäymisten vuoksi. Niitä tulee meille jokaiselle ja nyt huhtikuussa 2014 vuosi 2011 on jo siirtynyt muistojen joukkoon, onneksi tulee aina uusia murheita, joiden alle entiset uppoavat ja unohtuvat. Unohtaminen on armollista.

Tästä blogista ei voi koskaan tietää mitä seuraavaksi putkahtaa, pakki on alkuvuodesta näköjään ollut sekaisin ja tätä oksentelua ei näköjään pysty hillitsemään mitenkään. Jos lukijana ounastelet mitä seuraavaksi, niin sen voin taata, että pahempaa on tulossa: ajatuksissani muurahaiset vaeltelevat villisti pitkin omia polkujaan ja korvissani kuulen käsinlypsetyn maidon miellyttävän suhinan ja kirkkaan helähdyksen emaliämpärin reunoja vasten vaahtona suihkutessaan kyyttö-lehmän utareista. Italian renesanssia ei saa unohtaa sen suuren henkisen rikkauden ansiosta, joka vyöryi halki Euroopan aina tänne Pohjolan perukoilla saakka ja joskun on pakko selittää miksi olen ottanut kreikkalaiset aakkoset mukaan blogitekstieni otsakkeisiin. Arjen pienet niksit ja kikka-kakkoset odottavat kokoamista yhteen, lukemattomat kirjat odottavat lukijaansa ja elokuvat katsojaansa. Meillä on vielä paljon tehtävää, lähtö ei kohdallani ole vielä lähellä näillä näkymin.

Eilen pihamaalla viisaat varikset kantoivat kuivia paahtoleivän viipaleita rapakkoon kostumaan, vahtivat vieressä saalistaan, ettei kukaan muu niihin pääse nokiksi ja kun leipä oli tarpeeksi lionnut, nokkivat sen parempiin suihinsa. Varikset ovat mielenkiintoisia ja älykkäitä lintuja, vielä minä niistäkin jotain kirjoitan.

Ioota lue ioota ja mieti astioiden pesemistä, kuinka tylsää!

Evhäitä ite tehtyjä, suun mukasia!

Tarjolla tällä kertaa voissa paistettua naudan maksaa, banaanisalottisipulia, baby porkkanoita. Maksa on valittu huolella jo kaupassa, se kaikista vaalein pala, leikattu ohuiksi siivuiksi ja paistettu nopeasti melko kuumalla pannulla, päälle ripoteltu Seltin suolaa. Maksa saa jäädä veriseksi sisältä, ehdottomasti on vältettävä ylikypsentämistä. Nuoren eläimen maksa on parasta ja sen tunnistaa vaaleasta, kirkkaasta väristä. Banaanisalottisipulit ovat makeita jo luonnostaan, mutta siitä huolimatta sipuli kaipaa paistamisen yhteydessä aina sokeria joukkoon. Sokeri antaa makua ja kaunista väriä. Baby porkkanat on keitetty suola-sokeri vedessä, näyttävät tylsiltä, mutta parempi vaihtoehto perunalle.

Tämmöisiä perusruokia on tosi helppo ja nopea tehdä itse kotona. En käytä miltei ollenkaan puolivalmisteita, ne eivät minulle maistu, koska ovat niin pahan makuisia. Jos kaupasta löytyy hyvänmakuinen puolivalmiste, niin kyllä tuon sen kotiin, yksi niistä asuu pakasteessa: mutakakku! :D

Atrian tehtaanmyymälästä maksa oli 2,00 euroa kilo, tuossa noin 400g.  Kasvikset on ostettu kaupan "salaattikasvis-kärrystä" eli siitä missä kaikki maksaa 0,99 euroa per kilo. Sipulit olivat verkkopussissa ja baby porkkanat suipoissa muovipusseissa, päällepäin mitään vikaa ei tuotteissa näkynyt. Pussituotteissa on "parasta ennen"- tai pakkauspäiväys ja sen mukaan kauppa siirtää tuotteet pois HEVI-tiskistä. Kaikkien kuvassa näkyvien ruokien hinta jää reilusti alle kahden euron ja kaksi täyttä lautasellista siitä sai syödä. Ei ruoka ole Suomessa kallista, ainakaan itsetehtynä, puolivalmisteista en voi sanoa mitään. 

No mikä sitten on se huono asia, tietenkin astioiden tiskaaminen. Noinkin yksinkertaisen aterian tekemisestä ja nauttimisesta tulee melkoinen keko likaisia astioita. Tällä kertaa kerron omasta käsintiskaamisen filosofiastani, muut tekevät niinkuin tekevät, minä teen niinkuin teen.

Astioiden tiskaaminen alkaa jo kaupassa siinä vaiheessa, kun harkitset astian ostamista. Valuraudasta ja ruostumattomasta teräksestä valmistetut ruuanvalmistus- ja tarjoiluastiat ovat hyviä, kannattaa katsoa tarkkaan miten kahvat ja ottimet on kiinnitetty eli voiko ne tarvittaessa ottaa pois, jos kattilaa halutaan käyttää vaikkapa uunissa. Teräsastioista saat lian pois helposti ja ne kestävät koviakin otteita pahemmin kärsimättä. Rautaa saadaan ihan Suomesta ja lähialueilta, sen lisäksi teräsastiat ovat kierrätykseen soveltuvia. Aina kaikki ei mene niinkuin Strömsössä, Suomessa tällä hetkellä myytävistä teräsastioista suurin osa on ulkomaista tuotantoa eikä materiaali ole silloin meidän lähialueelta. Valurautainen astia varaa tasaisesti lämpöä ja kypsentää ruuan ihan omalla ominaisella tavallaan, valurautaista paistipataa ei voita mikään.

Älä käytä alumiinista valmistettuja astioita, niistä irtoaa aina jonkin verran alumiinia, etenkin kuummennettaessa ja silloin, kun raaka-aine sisältää happoja. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat 1960-luvulla yleisesti käytetyt mehumaijat. Kukaan ei silloin kertonut mitään astioiden vaarallisuudesta ja nimenomaan happamien marjojen mehustamiseen, Suomen kaikki marjat ovat happamia paitsi mustikka, joka sisältää meillä kasvavista marjoista ja hedelmistä vähiten hedelmähappoja. Mustikka on muutoinkin ihan omaa luokkaansa, mustikoita on myyty kuivattuna apteekeissa lääkkeeksi ja se on mielestäni meidän suomalaisten ikioma super-food, yksi niistä.

Turha myöskään hienostella ruuanvalmistuksessa hopealla, hopeiset astiat ja aterimet ovat tarkoitettu ruuan tarjoiluastioiksi. Hopea ei kestä yhtään rikkiyhdisteitä, joista hopean tummuminenkin johtuu, älä siis tarjoile koskaan keitettyjä kananmunia hopeisilla aterimilla syötäväksi. Voit tehdä ihan kotoisan kemiallisen testauksen: keitä kananmuna, jätä keltuainen löysäksi, syö se hopeisella pikkulusikalla ja kerro miltä maistui. :D

Parhaan munat saat seuraavalla ohjeella: laita teräsastiaan vettä kiehumaan liedelle, kun vesi kiehuu, käännä virta pois liedestä. Aseta kananmunat lusikan avulla veteen yksi kerrallaan. Anna kananmunien kypsyä hiljalleen itsekseen kuumassa vedessä 15 minuuttia. Nosta kananmunat pois vedestä astiaan ja nauti kuummana. Testaa oman kattilasi koko ja munien lukumäärä, jotta saat sopivan löysiä, kiinteitä munia, koska veden ja munien suhde vaikuttaa kypsymislämpötilaan. Tavallisessa pienessä kasarissa valmistan 4-5 munaa ja hyvin toimii. Tällä menetelmällä valmistettuihin kananmuniin ei tule ns. surureunusta keltuaisen ja valkuaisen väliin, munat ovat todella lämpimiä vielä syödessä ja munien rakenne on optimaalinen keitetylle kananmunalle. Munan keltuainen on kiinteä, ei kova eikä halkeava, valkuainen on löysän kiinteä ei kumimaisen kimmoinen. Tämä vain täytyy itse testata ja todeta paremmuus muihin menetelmiin verrattuna.

Miksi muuten munien kypsyminen pysäytetään kylmään veteen laittamalla? Munan kuoret eivät ole sen tiukemmassa kuin muulloinkaan, tuoreissa munissa munankuori on kiinnittynyt tiukemmin munaan kuin vanhemmassa munassa. Munia säilytetään huoneenlämmössä reilu kuukausi muninnasta tylppä puoli ylöspäin kennoissa. Jääviileäkaapissa munia voi säilyttää huomattavasti kauemmin, munat kärsivät eniten suurista lämpötilan vaihteluista, jolloin niistä tulee "vetisiä".

Lasiset astiat ovat taivaallisen ihania kaikissa olomuodoissaan, lasi on kvartsihiekkaa ja ripaus jotain muuta. Määritelmänä lasi on massa, jossa sulate ei ole palautunut alkuperäiseen kiteiseen muotoonsa vaan jäänyt jähmeän, hauraan ja läpinäkyvän liuoksen asteelle. Eikö ole mielenkiintoista ajatella, että lasi onkin jähmeää liuosta, se taipuu ja venyy, mutta on hauras kestämään kolhuja. Lasimassassa atomien asettuminen kiteille ominaiseen säännölliseen muotoonsa on estynyt, se on kaiken salaisuus. Kvartsihiekka on piioksidia, ei tietenkään puhdasta, sen lisäksi sulatettaessa massaa käytetään soodaa, joka alentaa massan sulamislämpötilaa ja kalkkikiveä, joka lisää lasin kestävyyttä.

Kristalli on lasia, jossa on käytetty lyijyoksidia ja tästä syystä sitä usein kutsutaan lyijylasiksi. Kristallisissa astioissa ei tästä syystä säilytetä ruokia, ne ovat ainoastaan tarjoiluastioita. Jos ruokia säilytettäisiin kristallisissa astioissa, niissä oleva lyijy voi irrota elintarvikkeeseen ja joutua sitä kautta ihmisen elimistöön, ei hyvä.

Pyrex lasi sisältää boorisilikaatteja ja kestää suuria lämpötilojen vaihteluita, tästä syystä pyrex lasista tehdään uunivuokia, juomalaseja ja muita lämpötilan vaihteluille altistuvia lasiastioita. Pyrex lasista valmistetun vuuan voi pudottaa vaikka lattialle ilman, että se särkyy, samoin lasin. Tästä syystä voi joillakin ihmisillä olla täysin väärä kuva lasin kestävyydestä. Kalliimmat viinilasit ja ohuet juomalasit eivät todellakaan kestä mitään pudotuksia ja ne täytyy pestä erikseen käsin niin, että vältetään nopeaa lämpötilan vaihtelua pesun aikana. Oli sitten kylmästä kuumaan tai kuumasta kylmään. Sama kuin villavaatteiden pesussa.

Emali on kaikista mielenkiintoisin, se on lasia teräksellä. Jokaiselle tuttuja ovat emalimukit ja emaljoidut pesuvadit ja emaliset ruuanvalmistusastiat. Valurautainen pata on voinut saada kauniin ja kestävän emalipinnan päällensä. Emalia löytyy myös kylpyammeesta ja vanhoista lavuaareista ja muista pesualtaista. Emalia on käytetty koruihin ja ylellisiin koriste-esineisiin. Emalista ovat useimpien kodinkoneiden kuoret eli sähköhellan ja pyykkikoneen suojakuoret. Emalia on osattu valmistaa ainakin parituhatta vuotta. Käsittele emalia niinkuin lasia, koska se on lasia, mutta nauti myös emaliastian muista hyvistä ominaisuuksista. Ennen ihmiset saivat vereensä rautaa rautapadasta valmistetusta ruuasta eivätkä kärsineet anemiasta. Rautaa on ihmisessä yllättävän paljon, raudasta johtuen kaikki muumiot ovat ruosteenruskeita, joten ihan turha tulla sanomaan, että rauta-astiassa ei voi ruokaa tehdä, kun siitä irtoaa rautaa! :D Tämmöistäkin olen joskus kuullut väitettävän, mutta mitäpä sitä ei olisi kuullut, kun on näinkin vanhaksi jo elänyt.

Ja sitten porsliiniin! Sitä on valmistettu Kiinassa ainakin jo 200 luvulla, Marco Polo toi posliinia Eurooppaan 1260-luvulla. Itä-Intian kauppakomppania rahtasi posliinia Kiinasta ja Japanista vielä edelleen 1600-luvulla, koska sitä ei osattu Euroopassa valmistaa.

Saksalaiset Ehrenfried von Tschirnhaus ja Johann Fredrich Böttger keksivät posliinin valmistukseen käytettävän kaoliinin salaisuuden ja valmistivat ensimmäisen Eurooppalaisen posliinin Meissenissa 1709. Posliinin valmistukseen käytetään kuutta eri keraamista materiaalia: kaoliinia, savea, maasälpää, kvartsia, alumiini-oksidia ja luutuhkaa.

Britanniassa kehitettiin kuuluisa Wedgwood posliini, josta valmistettiin Waldorf-Astoria hotellin tarjoiluastiat New Yorkkiin ja minun keittiööni nuuskarasia, jonka joku jälkeläisistäni toivottavasti huolii omakseen. Eipä silti on siellä samaisessa keittiössä Venäjän keisarillisen posliinitehtaan, nykyisen Lomonosovin posliinitehtaan tekemä karitsa, olen nimennyt sen Agnus Deiksi.

Porsliini tai posliini sana tulee italiankielestä simpukankuorta tarkoittavasta sanasta "porcellana" eikä mikään yllätys, simpukankuoret muistuttavat posliinia, ne ovat yleensä valkoisia ja sileäpintaisia.

Posliini poltetaan yleensä kaksi kertaa. Polttolämpötila vaihtelee 800–1400 asteen välillä materiaalista riippuen. Ensimmäinen poltto tapahtuu matalammassa lämpötilassa ja lasituspoltto korkeammassa lämpötilassa. Raaka-aine muuttuu poltettaessa tiheäksi ja kutistuu noin 25%. Mitä tiheämpi materiaali on, sen korkealaatuisempi on valmis tuote. Kaikkia värejä ei voi polttaa korkeissa lämpötiloissa. Kirkkaan punaista väriä on erittäin vaikea polttaa (ilman myrkkyjä). ”Korkeapoltto” – polttolämpötila noin 1400 astetta. Värit sulavat silloin osittain materiaalin sisään, jolloin lopputulos on ajan ja astianpesukoneen kestävä.

Metallivärejä ei voi polttaa yli 900 asteessa, siksi niitä ei voi pestä astianpesukoneessa. Samoin on laita käsinmaalattujen posliiniastioiden kanssa. Tarkasta siis posliiniastiastasi kestääkö se konepesun vai ei. Koristemaalatuissa posliiniastioissa ei myöskään valmisteta ruokaa uunissa eikä liedellä, ne ovat ainoastaan ruuantarjoiluastioita.

Posliinista on olemassa kuutta eri keraamista materiaalia yleisesti käytössä: maasälpä-, vitro- ja luuposliini, keramiikka, fajanssi ja kivitavara. Hinnassa, laadussa ja kestävyydessä on suuria eroja. Tämän huomaa parhaiten, kun tutkii vanhoja posliiniastioita. Vanha posliini krakeloituu, jolloin lasitukseen tulee pieniä ristiinmeneviä halkeamia, näistä halkeamista pääsevät ruuassa olevat nesteet kulkeutumaan posliinimassaan ja järjäämään sen. Krakeloitunut posliiniesine on kaunis, mutta ei enää niin hygieeninen käytössä, tietoisesti uuteen astiaan on vaikeaa saada kaunista krakelointikuviota.

Useimmiten astiat on valmistettu perinteisestä maasälpäposliinista tai ammattikäyttöön tarkoitetusta vitroposliinista. Kestävää ja pestävää. Luuposliini on kaunista, miltei läpikuultavaa, se on selkeästi kalliimpaa kuin nämä muut tuotteet. Keramiikka ja fajanssi ovat huokoisempia ja halvempia materiaaleja samoin kivitavara. Mieti ostaessasi millaiseen käyttöön astia tulee ja ota selvää mistä se on valmistettu. 


Älä koskaan osta sikaa säkissä, tutki mitä ostat. Ikean tuotteet ovat halpoja, materiaali muistuttaa lähinnä fajanssia tai kivitavaraa, lautasten pintaan jää aterimista tästä syystä naarmuja. No nykyiset aterimetkin ovat kyllä yhtälailla sekamateriaaleista tehtyjä, että siinä mielessä vakka on kantensa valinnut. Ikean tuotteet voi huoletta heivata kierrätykseen sen jälkeen, kun ne ovat työnsä hoitaneet, älä jää itkemään parin euron lautasen perään. Sen ei ole tarkoituskaan kestää isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle, hyvä kun kestää edes seuraavaan sesonkiin. 


Jos satut tykkäämään vanhoista kukkakuvioiduista maitokannuista, niin hanki ihmeessä kokoelma ylihinnoiteltuja Arabian huonosta materiaalista tehtyjä ennen sotia valmistettuja maitokannuja rivi. Mutta älä esittele aarteitasi posliinista jotain tietäville ihmisille, niin et tule nolanneeksi itseäsi. Vessanpöntöissä vanha Arabia on omassa elementissään.

1960-luvulla osattiin jo Suomessakin tehdä hyvää posliinia, onneksi kaikki ne suunnittelijat, joista minä tykkään, ovat saaneet työstää korkealuokkaista suomalaista posliinia. Ei siis mikään ihme, että tänäkin päivänä voit törmätä 1960-luvulla valmistettuun lautaseen tai mukiin ja se on yllättäen parempi laatuinen kuin kaupasta uutena ostettu. Vielä 1970-luvun alussa meillä Suomessa osattiin valmistaa maasälpäposliinista kauniita riisiposliinisia kahvikuppeja. Sellaisesta kupista kahvi maistuu ihan erilaiselta, jotenkin paremmalta ja kalliimmalta. Pitää vain muistaa, että sama tehdas valmisti sekä halpatuotteita, että laadukasta ja hyvää, kalliimpaa tavaraa. Vuosiluku ei siis laatua takaa ja muutenkin osta sellaista posliinia itsellesi mistä tykkäät, ei pelkästään käytännöllistä ja kestävää.


Posliinin pinta on kvartsihiekan ansiosta liki samanlaista kuin lasin pinta.


Mikä yhdistää näitä kolmea raaka-ainetta: terästä, lasia, posliinia? Sileä pinta, johon lika ei helposti tartu ja josta sen saa lähtemään pesemällä. Astioiden pesu alkaa siis jo kaupassa, kun olet astioita ostamassa. Yksinkertaista, eikö totta?


Minun astianpesufilosofiaani näiden kolmen materiaalin pesemiseen seuraavaksi:

Valurauta:
Kun valmistat ruokaa, pese ruuanvalmistusastia heti kuumalla juoksevalla vedellä. Paistinpannulle tämä riittää pelkästään, muuta ei tarvita. Valurautainen paistinpannu asetetaan tämän jälkeen kuumalla liedelle, että kosteus poistuu pienenpienistä raoista ihan kaikki tyyni. Vältä paistinpannun pesemistä astianpesuaineella, koska astianpesuainetta on todella hankala saada paistinpannun "ei sileästä" pinnasta pois.

Jos joudut käyttämään valurautaan järeitä puhdistustoimenpiteitä, niin ok, voit hangata valurautaa vaikka hiekalla tai teräsvillalla sen yhtään siitä kärsimättä, mutta muista huolehtia välineiden rasvaus tämmöisten toimien jälkeen. Nokare voita, loraus öljyä, kimpale silavaa, ihan kaikki kelpaa. Tällä samalla ohjeella hoidat grilliparilat ja muurikkapannut. Jos käytät voita, niin huomioi, että voi sisältää aina jonkin verran suolaa ja suola sitoo kosteutta ja kosteus ruostuttaa rautaa.  Jos olet paistanut muurikkapannulla voissa lettuja syksyllä viimeiseksi, niin pannu ei ole sellaisenaan valmis talvisäilytykseen vaikka se näyttää ihan puhtaalta ja kiiltävältä. Sama on grillin kanssa.  Puhdista voi ja kaikki rasva, joka on sisältänyt suolaa pois tarkkaan, kuumenna valurauta kuumaksi ja rasvaa öljyllä tai sulatetulla sianrasvalla. Nyt tuotteen voi viedä talvisäilöön.


Teräs:
Ruostumaton teräs on niin helppo puhdistettava, että en oikein tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. No joo, jos olet polttanut maitoruokaa pohjaan ja siellä on semmoinen ruskea, tiukasti kiinni oleva matto kattilan pohjassa, niin ehkä tästä on vähän apua. Laita kuumaa vettä astiaan, lisää pyykinpesupulveria, lämmitä kattilaa liedellä hitaasti ihan sinne saakka, että neste kattilassa alkaa kiehumaan. Jätä astia likoamaan ja anna ajan hoitaa hommansa. Seuraavana päivänä pohjasta on irronnut likaketto ihan kokonaisena ja sen voi hujauttaa roskiin ja pestä tämän jälkeen kattilan puhtaaksi.

Älä ainakaan tee sitä virhettä, että ensimmäisenä ennen mitään liotuksia alat raastamaan ja riipimään teräsvillalla sileää kattilan pohjaa naarmuille. Sen jälkeen se ainakin pohjaa aina maitoruokia tehtäessä. Ole semmoinen sopivasti laiska tässä asiassa, niin säästät itseäsi ja astioitasi kaikista eniten, pidä mieluumminkin huoli siitä, että kattila ei ole talon ainoa kattila. :D

Samalla konstilla saat kiehautettua ruostumattomasta teräksestä valmistetut aterimet puhtaiksi ja kirkkaiksi. Laita isoon kattilaan vettä ja pyykinpesupulveria ja kiehauta liedellä ja liota muutama tunti kunnes vesi on jäähtynyt. Huuhtele puhtaiksi vedellä ja kuivaa hyvin astiapyyhkeeseen. Niissä ei tarvitse olla mitään vikaa tai näkyvää likaa, jatkuva astianpesukoneen käyttö saa astiat tummumaan.

Hyvälaatuinen ruostumaton teräsastia kestää saippuoidun teräsvillan käytön vahingoittumatta, älä ylisuorita eli hankaa täysillä voimin. Teräs tahtoo ajan saatossa tummua ja tummuneet teräsastiat kirkastat kalkista ja materiaalin hapettumista ihan tavallisella etikalla. Euro Shopper etikka K-kaupassa maksaa alle 2,00 euroa puolentoista litran pakkaus. Kaada kattila täyteen etikkaa (raakaa, laimentamatta) anna vaikuttaa muutama tunti ja kaada etikka takaisin omaan astiaansa. Pese tämän jälkeen astia vedellä ja kuivaa. Voit käyttää tätä samaa etikkaa kaikkien teräsastioiden kirkastamiseen ja kaikkeen muuhun kodin siivoukseen. Mutta älä käytä sitä nyt enää sitten salaatinkastikkeen tekemiseen. Tällä konstilla olen saanut yli 18 vuotta vanhan vedenkeittimeni Rowendan pysymään ihan kuin uutena sisältä ja etikalla puhdistan vesikraanat ja tiskialtaat ja jääkaapin ja ...

Lasi:
Lasi ei tykkää pestessä kilistä ja kolista toista astiaa vasten. Lasin pintaan tulee helposti naarmuja, ihan pienenpieniä sellaisia, pese siis lasiastiat aina hellävaraisesti ja väljästi. Kristalli on kovempaa ja sen tunnistaa jo painosta. Kristallia ei saa liottaa.

Laseista juodaan usein maitoa ja maito sisältää valkuaisainetta, maito pitää aina huuhdella kaikista astioista kylmällä vedellä pois, samoin raaka kananmuna ja kala ja liha.  Huuhtele maitolasi kylmällä vedellä ennenkuin laitat sen astianpesukoneeseen, muutoin se voi jäädä harmaaksi pesussa.
 
Lasiastiat rakastavat astianpesukonetta paitsi ne kaikista kalleimmat ja ohuimmat viinilasit ja muut taidelasit. Niitä ei ole tarkoitettu pestäväksi astianpesukoneessa. Tämä johtuu pesuveden lämpötilan vaihtelusta. Pese parhaimmat lasiastiasi aina käsin ja kuivaa puuvilla tai pellavapyyheliinalla. Muista välttää lämpötilan vaihteluja, jos sinun on ihan pakko pestä kuumassa vedessä, niin nosta lämpötilaa vähitellen, hitaasti vaiheittain. Voit tehdä kotikokeen: laita lasiin maitoa, laita lasi jääkaappiin, anna olla sen siellä pari tuntia, ota lasi jääkaapista, juo kylmä maito, laita lasi suoraan niin kuumaan veteen altaassa kuin kraanasta tulee, katso kuinka moneen kappaleeseen lasi hajoaa. Hae laastaria ja paikkaa vertavuotavat haavasi.

Pisaranjäljet eivät ole viinilasin kaunistus vaan kauhistus. Lasiastiat voi kirkastaa lämpimässä etikkavedessä (no olipa taas yllätys, etikkavesi). :D Harmaista laseista tulee jälleen loistavan kirkkaita, tätä kikkaa kaikki antiikkikauppiaat käyttävät.

Kloorista tässä välissä:
Käytän tässä vain yhtä tuotenimeä Klorin, mutta vastaavia on jokaisella valmistajalla. Jos lasit ovat ihan aikuisten oikeasti läpi harmaita, sinun on tehtävä kloorikäsittely tämmöisille astioille: Varaa aikaa, varaa suojakäsineet, varaa viileää vettä kloorikäsittelyyn ja sille sankko ja varaa toinen astia, jossa on valmiina kädenlämpöistä puhdasta vettä astioiden huuhteluun. Laita viileää vettä ensimmäiseen sankkoon, laita suojakäsineet käteesi, avaa Klorin pullo ja mittaa Klorinia 2 dl  viiteen litraan vettä. Upota lasiastiat nyt tähän veteen ja anna aineen vaikuttaa 30 - 60 minuuttia riippuen astioiden harmaudesta. Nosta astiat suojakäsineet kädessä astiaan, jossa on puhdasta kädenlämpöistä vettä. Huuhtele ne kunnolla ja kuivaa pyyheliinaan.

Klorin on valkaisuaine ja desinfiointiaine. Sen käsittelyssä kannattaa noudattaa varovaisuutta, ettei sitä joudu mihinkään mihin sitä ei ole tarkoitus ollut laittaa. Jos tuota lasien puhdistukseen tehtyä liuosta roiskuu päälläsi olevalle vaatteelle, niin siihen tulee todennäköisesti valkoinen läikkä. Kannattaa olla roiskuttelematta ympäriinsä.

Klorinin kanssa ei käytetä mitään muita puhdistusaineita, ei siis mallia "englantilaiset himosiivoojat", jotka tunkevat kaikki myrkyt yhtäaikaa vessanpönttöihin ja lavuaareihin. HUH HUH!

Käytä lasiastioiden puhdistukseen käyttämäsi  kloorivesi vaikka vessan siivoamiseen tai valkopyykin valkaisuun. Jos et mitään muuta keksi, niin kaada kloorivesi lavuaareihin ja lattiakaivoihin ja anna vaikuttaa noin tunnin ajan, muista kaataa tämän jälkeen puhdasta vettä, ettei koko huusholli tuoksu kloorille.

Klooria ei laiteta koskaan kuumaan veteen eikä sitä myöskään käytetä kuumassa vedessä. Säilytä Klorin pullo lasten ulottumattomissa ja muista, että jos käytät usein valkoisten vaatteiden valkaisuusn Klorinia, se haurastuttaa käsiteltävää kangasta, tosin hyvin vähän, mutta kuitenkin. Klorin ei sovellu silkille, villalle tai nahalle.

Klorinilla voit desinfioida muovisen juomakanisterin, kun vain huuhtelet sen kunnolla. Klooria käytetään uimahalleissa ja kylpylöissä ihan yleisesti. Klorin estää homeiden kasvua ja on riittävän tehokas aine kodin desinfiointiin. Tuolla samalla kloorivedellä voit desinfioida puiset leikkuulaudat, muoviset leikkuulaudat, lasten muoviset lelut ihan melkein mitä mieleen juolahtaa. Kunhan vain muistat, että eläinperäiset materiaalit eivät Kloriinia kestä.

Klorin poistaa tehokkaasti kissanpissan hajut ja eläinten häkeistä muutkin tuotokset. Lika ja eritteet puhdistetaan ja pestään ensin pois ja vasta tämän jälkeen esineet käsitellään Klorin vedellä. Itse olen oppinut tuon vanhan suhteen 2 dl klooria ja 5 dl vettä, ihan on ollut hyvä suhde, ei turhan takia liikaa, mutta riittävän tehokas kuitenkin. Lasille tai lasitetulle pinnalle kuten emalji kloorin ei anneta koskaan kuivua eli ne huuhdellaan puhtaalla vedellä ja kuivataan pyyheliinalla. 

Pitäisikö tämä kertoa ihan erikseen jossain "tunnustuksia" osiossa. Minä olen ollut aikoinani ihan koukussa Super-Kloriitin käyttöön, tuolla laimennussuhteella tehdyllä vedellä pyyhin kaikki ovenkahvat ja ovet ja seinät, joihin lapset pienillä käsillään olivat jälkiä jättäneet, niitä näkymättömiä. Samoin olen pessyt lasten ensimmäiset sängyt ja lelut kloorivedellä. Silloin nuorena äitinä 1970-luvulla harsovaipat pestiin, keitettiin emalivadissa sähköliedellä, huuhdeltiiin, laitettiin klooriveteen tunniksi likoamaan, huuhdeltiin ja vietiin ulos kuivumaan. Meillä haisi aina kloori ja minusta se tuoksui aivan ihanalta, puhtaalta ja raikkaalta. Samaisella kloriitilla olen vaalentanut farkkuni ja valkaissut valkopyykkini, klooriveteen vain likoamaan ja siinä sitten vaatteita käännellään. Vielä Asemakadulla asuessani käytin Super-Kloriittia. En tarkalleen edes muista milloin se on jäänyt pois. Ehkä lapset kasvoivat, enkä enää pelännyt niin paljon, että saavat bakteereita tai siivooja ja kiire unohduttivat turhan nyysäämisen pois tavoistani.

Pyrex lasi:
Pyrex lasista valmistetut astiat voit pestä ihan samoin kuin posliinin, ei tarvitse varoa kestämistä. Pyrex lasista valmistettu uunivuoka kestää ihan hyvin naarmuttumatta saippuaisella teräsvillalla hankaamista ihan samoin kuin teräskattilat. Ne on tarkoitettu ihan siihen päivittäiseen ruuanvalmistukseen, ongelmaksi muodostuu ajan kanssa, että astia ei  mene rikki. Minulla on itselläni noin 30 vuotta vanha soikea lasivuoka, jossa on monet makaronilaatikot paistettu, eikä pirulainen ole vieläkään mennyt rikki. En enää tykkää koko astiasta, en vain  raski heittää roskiinkaan, ei sitä kukaan ole ostanut edes kirpputorilta, on niin vanha.

Posliini:
Ruuanvalmistusastiat tyhjennetään ja ruuantähteet poistetaan roskiin joko lusikalla tai talouspaperilla. Astia huuhdellaan lämpimän juoksevan vesikraanan alla, nyt astia on valmis pestäväksi.

Kiinni tarttunut ruoka, esim. makaronilaatikkoa valmistettaessa astian reunoihin palanut ruoka, poistetaan mekaanisesti siltä osin kuin se on mahdollista ja tämän jälkeen astia laitetaan likoamaan altaaseen.

Älä liota ruuantarjoiluun tai itse syömiseen liittyviä astioita, esipese eli huuhtele ne juoksevan lämpimän veden alla aina heti ruokailun jälkeen ja laita tiskipöydälle odottamaan käsinpesua tai laita astianpesukoneeseen odottamaan koneen käynnistämistä.

Mitään järjettömiä Fairy-vesi-suihke-pullo-virityksiä ei tule missään nimessä käyttää. Likaisille astioille ei suihkutella mitään mikä lisää bakteerien kasvua niillä. Hyvä esipesu ja kuiva astia ovat ihan kaikista puhtaimmat odottamaan sitä tiskaamista, vaikka se tapahtuisi vasta seuraavalla viikolla. Johan nyt maalaisjärki sen sanoo, että on ihan järjetöntä ajatus astioiden suihkuttelusta millään vesillä. Tämän voit testata ihan kotikonstein: laita likaiset astiat ilman esipesua altaaseen lämpimään veteen, lisää Fairya, odota kolme päivää ja arvioi altaassa olevan nesteen limaisuusaste. Se vanuu ja venyy ja tuntuu oikein liukkaalta. Fairy ei tapa bakteereita, pidättää vesiseoksessa vettä ja tarjoaa bakteereille ihanan kostean kasvualustan.

Pyri liottamaan astiat puhtaassa vedessä ilman Fairya tai jos jotain haluat käyttää, niin käytä pyykkipulveria, se on parempi vaihtoehto liotukseen.

Fairy on ihan paras käsintiskiaine, en osaa käyttää muuta, värillä ei ole väliä kunhan on Fairya.

Astianpesukoneeseen ei laiteta ruokaa pestäväksi vaan astioita.

Tällä kertaa tämmöistä tylsää, mutta tähellistä. On tyhmää leikkiä uusavutonta, jokaiseen ongelmaan on jo ratkaisu keksitty vaikka juuri sinä et sitä ehkä tiedäkään. Valitettavasti ei ole olemassa muuta vastausta kuin 42. "Vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen on Douglas Adamsin sci-fi-kirjasarjassa Linnunradan käsikirja liftareille 42." Tähän tämä on hyvä päättää tältä erää ja siirtyä kuuntelemaan kuunnelman 8. osa.

Passionhedelmiä 780 g hinta oli 0,77 euroa.

 Tämmöisiä herkkuja vielä jälkiruuaksi, kyllä on tämä elämä kurjaa taas tänä viikonloppuna. :D