Lambda ja miten luonnossa taistellaan

"Jotkut kasvit, kuten mustikat ja vastaavat hedelmät, ovat kehittäneet strategian nimeltään “luovu jostain saadaksesi jotain”. Olennot (meidät mukaanlukien) syövät näitä hedelmiä ja saattavat siemenet siten eteenpäin käytännöllisessä, lämpimässä ja lannoitetussa pakkauksessa, joka turvaa seuraavan sukupolven. Viemäröintijärjestelmät sikseen, tämä on järkevä vaihtokauppa. Olento, joka syö mustikoita, saa niistä hiukan ravinteita vastineeksi siitä, että levittää mustikansiemeniä seuraavia mustikkasukupolvia varten."

Törmäsin tähän tekstiin netissä surffaillessani ja tutkiessani paleoruokavaliota, jossa mielestäni on siltä osin ihan ajatusta, että suositaan lähiruokaa mahdollisimman vähän prosessoituna.

Marjat ja hedelmät antavat siis palkan siitä hyvästä, että siemenet pääsevät leviämään laajalle alueelle. Onko silloin mahdollista, että kasvit voivat käyttäytyä myös vihamielisesti ja kostaa, jos niiden "hedelmiin" kosketaan?

Isäni hautakummulla narsissit kukkivat ja naiset surevat.

 Vasemmalla Elma-täti, Alma-mummo, äitini, (Katri-täti tai Aira-täti) ja Maija-täti, etualalla olevaa poikaa en tunnista (vielä). Isäni eli naisten ympäröimänä koko elämänsä, aina kuolemaansa saakka.

Äärimmäinen kosto "hedelmien" ryöstämisestä on tietenkin kuolema. Onko luonnossa montakin tämmöistä "murhaajaa"? Paleoruokavalion kannattajat väittävät viljan olevan ihmiselle vaarallista, voiko se olla totta? Mitkä mahtavat olla kasvien motiivit ja onko sillä merkitystä kuoleeko uhri nopeasti vai hitaasti?

Sienet eivät kuulu eläinkuntaan eivätkä kasvikuntaan, ovat ihan oma luokkansa. Gyromitra esculenta eli korvasieni on tappavan myrkyllinen ilman asianmukaista käsittelyä. Korvasienet kasvattavat itiöemiään mielellään sellaisiin kohtiin, joissa maata on rikottu eli sienirihmastoa on vahingoitettu. Onko korvasienen siis tarkoitus murhata rihmastonsa tuhoaja? Vai onko sen tarkoituksena vain levittää itiöitään, jotka pääsevät suoraan rikottuun maahan?

Korvasienen myrkyistä suurin osa on gyromitriinia, solumyrkkyä, joka tuhoaa maksan. Havitteleeko sieni syöjänsä ruumista? Korvasienen rihmasto viihtyy symbioosissa männyn kanssa ja epäilemättä niillä on keskinäisessä suhteessaan vielä paljon sellaista mistä emme tiedä tarpeeksi. Sienet harrastavat mieluisten kumppaniensa kanssa mykoritsasymbioosia, siis sieniseksiä kasvin kanssa.

Sieni antaa kasville vettä ja ravinteita mm. fosforia ja kasvi antaa sienelle yhteyttämistuotoksiaan eli hiilihydraatteja. Sieni myös huolehtii kumppanuksensa hyvinvoinnista eli suojaa sitä taudeilta. Karkeasti noin 90 % kaikista kasveista elävät sienien kanssa suhteessa.

"Sienijuuret jaetaan kolmeen päätyyppiin: puuvartisten kasvien juuristossa esiintyviä sienijuuria kutsutaan ektomykoritsoiksi,  kanervakasveilla esiintyviä erikoidimykoritsoiksi ja pääasiassa ruohomaisilla kasveilla esiintyviä arbuskelimykoritsoiksi."  

Onko jokaisen murhanhimoisen sienen takana sittenkin sen kasvi-kumppani? Mäntykö se tässä nyt sitten havittelee nisäkkäästä irtoavia ravinteita itselleen ja korvasieni on vain väline salamurhan toteuttamiseen? Tottahan se on, mäntykangas on melkoisen ravinneköyhää, humusta on hyvin ohut kerros ja kuivista neulasista ei parhaalla tahdollakaan saa puristettua kovin kummoista ravinnepaukkua. Olosuhteetko ovat tehneet näistä kumppanuksista verenhimoisia saalistajia?

Sienet ovat suurimpia eläviä olentoja, ne ovat lajimääräisesti suurin ryhmä vaikka lajien tarkkaa määrää ei vielä tiedetä, niitä on useita miljoonia. Yhtenäinen fossiiliaineisto alkaa 400 miljoonan vuoden takaa siluurikaudelta, mutta aivan ilmeisesti sieniä on ollut jo prekambrikaudella 600 miljoonaa vuotta sitten.

Sienet elävät symbioosissa myös syanobakteerien ja viherlevien kanssa. Rihmastolliset sienet muodostuvat putkimaisista ja haaraisista sienirihmoista eli hyyfeistä. Yksisoluisia, ei-rihmastollisia sieniä puolestaan kutsutaan hiivoiksi. Sieniä esiintyy kaikkialla maapallolla.

Samalla haudalla 55 vuotta myöhemmin syyskuussa 2011

 Ihmiset perustavat hautuumaansa mielellään mäntykankaille, sinne meidät kannetaan ja siellä me hajoamme takaisin luontoon. Sienet ovat hajottamassa sitä mitä meistä jäljelle jäi ja parhaassa tapauksessa pieni osa meistä leviää koko kankaalle kaikkien puiden käyttöön sienirihmaston avulla. On siis konkreettisesti totta, että ihminen on osa luontoa, se on aina hyvä muistaa.

Kummisetäni istuu äitinsä hautajaisissa kuuntelemassa adressien lukua

"Toiset kasvit lähestyvät asiaa eri tavalla ja pyrkivät torjumaan metsästyksen verhoamalla itsensä ikäviin ainesosiin, jotka joko ärsyttävät elimistöä tai ovat silkkaa myrkkyä. Ajatellaan esimerkiksi myrkkymurattia tai myrkkysumakkia. Nämä kasvit ovat kehittäneet kemiallisia aseita, öljyjä, joilla on taipumus imeytyä eläimiin niiden ihon läpi, kun kasvin lehtien kanssa joutuu kosketuksiin. Öljy laukaisee elimistön immuunijärjestelmässä hälytyksen. Lymfosyytit ja muut valkosolut hyökkäävät öljyn kimppuun ja tuottavat oheistuotteena tulehdusta aiheuttavia kemikaaleja, jotka saavat aikaan ihottuman. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun puhumme seuraavan kerran viljoista. Se saattaa helpottaa sen hahmottamista, mitä tapahtuu, kun syömme tällaisia ruokia.

Jos vertaamme viljoja yllämainittuihin strategioihin – mustikan “luovu jostain saadaksesi jotain” tai myrkkumuratin “painu penaaliin”- huomaamme, että viljat ovat lähempänä myrkkymurattia. Jos vilja syödään, se on viljan loppu. Se ei tarkoita, että vilja antautuisi ilman taistelua! Viljat ovat käsittämättömän hyvin varustautuneita kemialliseen sodankäyntiin."

Asia ei taida kuitenkaan olla ihan noin mustavalkoinen kuin mitä paleoruokavalion kannattajat sen ilmaisevat. Jokaiseen ismiin kannattaa suhtautua varauksella, kun tietoa saadaan lisää, asiat voivat näyttäytyä erilaisina. Sieniä pidettiin 1900 luvun alussa hyvin alkeellisina kasveina, ne saivat oman luokkansa vasta 1960 luvulla ja uusin luokitus on julkaistu 2007.

Ihminen voisi kuluttaa koko elämänsä tutkimalla sieniä, eikä pääsisi pintaa syvemmälle.

Sienet herättävät kieltämättä ristiriitaisia tunteita, niiden käyttö on ollut rajoittunutta ja paikallista. Sieni on hyvä ystävä ja kumppani, kun sen tunnistaa, mutta se voi olla myös vaarallinen vihollinen. Jos kerran jopa muurahaiset viljelevät sieniä ja käyttävät niitä ravinnokseen, niin olen kyllä sitä mieltä, että myös ihminen voi nauttia sienten tuomasta ylellisestä makumaailmasta ruokavaliossaan. Lehdenleikkaajamuurahaiset raatavat lakkaamatta pitääkseen omat sieniviljelmänsä mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Ravintoarvo sienillä on vähäinen, mutta sen korvaavat sienien tarjoamat kulinaristiset nautinnot. Tähän aikaan vuodesta on siis syytä miettiä korvasienimetsään menoa todella vakavasti. Olkoon tämä nyt tulkittavissa yksiselitteisenä kehoituksena mennä sinne kankaalle niitä sieniä poimimaan!

Korvasienet liotetaan kylmässä vedessä, silloin etanat kömpivät onteloista esille, hiekka valuu astian pohjalle ja enimmät roskat jäävät veteen. Liotusveteen liukenee myös osa myrkyistä, sen vuoksi se heitetään pois.

Kylmässä vedessä lionneet sienet laitetaan puhtaaseen ja väljään veteen kattilaan ja kiehautetaan ensimmäisen kerran. Pinnalle nousevat etanat noukitaan pois. Vesi kaadetaan pois ja sienille laitetaan kolmas puhdas vesi ja ne kiehautetaan toiseen kertaan.

Aika ei ole niin tärkeä, koska astiat ovat erikokoisia ja vesimäärät ovat vaihtelevia. Tunnistat riittävästi ryöpätyt sienet siitä, että ne uppoavat astian pohjalle ja keitinvesi on värjäytynyt ruskeaksi.

Kohtuus kaikessa, ei kannata siis keittää kaikkea korvasienien väriä ja makua pois. Vielä 1980 luvulla ohjeistettiin sieniä keitettäväksi yhden kerran, mutta minä olen aina ryöpännyt ne kahdessa eri vedessä, koska niin tehtiin minun lapsuudessani. Sittemmin ohjeisiin on tullut muutoksia ja nyt ohjeistetaan ryöppäämään sienet kahteen kertaan. Saadaan vielä nähdä miten ohjeet tulevat muuttumaan jatkossa, mutta näillä nyt mennään.

Liottaminen on hyvä konsti useille sienille, sieni on herkästi pilaantuva ja vedessä ollessaan sen pilaantumista voidaan hidastaa. Samalla maitiaisnestettä sisältävistä sienistä erittyy kitkerää nestettä veteen ja sienet ovat paremman makuisia, kun niitä on ennen keittämistä liotettu kylmässä vedessä.

Suoraan pannulle menevät tatit, kanttarellit, suppilovahverot ja lampaankäävät eivät liottamisia kaipaa, mutta nekin on yritettävä säilyttää kosteina ihan sinne saakka kunnes valmistetaan ruuaksi.