Theeta ja pientä väriä tähän ankeaan mustavalkoisuuteen.

Kirjoittaja tässä oikealla "kuormasta syömässä"

Yhdellä autolla kolme aikuista ja neljä lasta Itä-Suomen raja-alueiden tuntumassa.

 Kuvassa minulla näkyy olevan vaaleankeltainen raionpaita, ihan kaupasta ostettu, mutta housut ovat tätini ompelemat, semmoiset kasmir-kuvioiset vakosamettihousut, muodikkaasti puolisääreen tai sitten olin vain kasvanut ja lahkeet olivat jääneet lyhyiksi. Ohuet riippakintut ja kamalan pitkät jalkaterät, siihen aikaan kukaan ei ollut ylilihava lapsena, enemmänkin päinvastoin.

Meillä on näköjään oikein transistori-patteri-radio mukana, sitä on STT:n uutisia kuunneltu ja muita radiotaajuuksilla tulleita tiedonantoja.

Minun lapsuudessani marjat kerättiin maasta ja säilöttiin, syötiin sekä tuoreina, että talvella säilöttyinä, mitään hilloja ei kaupasta ostettu, kaikki tehtiin itse ja ne saivat kelvata.

Nyt kai tämmöistä sanottaisiin köyhyydeksi tai sitten jotkut viherpipertäjät voisivat vaikka tykätä ja sanoa ekoiluksi. Meille tämä tämmöinen eräily oli arkipäivää ja tuiki tarpeellista ravinnon hankkimista talven varoiksi. Rajanpintalaiset ovat aina suhtautuneet rajaan omalla tavallaan arkisesti, vartioasemilla sai kahvia ja munkkeja ja marjareissuilla kohtasimme rajamiehiä omilla partioretkillään. Hyviin tapoihin kuului ilmoittaa paikalliselle vartioasemalle liikkumisiemme tarkoitus ja ulottuvuus, että tietäisivät millä asioilla siellä liikuimme.

Karhuja ei silloin vielä pannoitettu, emmekä tosiaankaan pelänneet mitään retkillämme, maisemat olivat meille tuttuja ja turvallisia, siellä säilyivät parhaimmat marja-apajamme koskemattomina, eivät kiinnostaneet vielä silloin etelän eläjiä rajanpintojen aarteet. Elämä oli mutkatonta ja kuten kuvista näkyy niin lapsityövoimaa käytettiin arjen askareisiin. Nämä olivat meidän leikkejämme, marjanpoimimiset ja muut kodin perusaskareet. Ei niistä mitään muuta palkkaa saanut kuin joskus oikein erikoisina hetkinä sen makkaralenkin paistamisen nuotiolla ja kipeät jäsenet ja kumikengissä syntyneet rakkulat jalkoihin suolla tarpomisesta. Se oli yhtä juhlaa, kun nuotiokahvit keitettiin ja meille lapsillekin sitä herkkua tarjottiin.

Tässä olemme matkan jälkeen tulokahveilla ja tämän jälkeen mentiin päiväksi metsään. Olimme jo muutaman kerran pysähtyneet ja katsastaneet millainen marjasato on tarjolla tänä vuonna, siitä nuo astioissa olevat marjat. Päivän marjastamisen jälkeen saimme, jos oikein olimme ahkeria olleet, pulahtaa jääkylmänä virtaavan joen veteen itseämme vilvoittelemaan itikoiden, paarmojen ja mäkäröiden pistoilta ja puremilta. Näkyy jokunen marja jo löytäneen paikkansa marja-astiasta poimijan suuhun, kukapa niitä voi vastustaa, aarnimetsän antimia.

Eksyminen oli noilla saloilla yleistä, sen vuoksi meille jo pienestä pitäen opetettiin erästelyn taitoja: katso millä puolen puuta naavat kasvavat, se on pohjoinen, mille puolen puuta muurahaiset pesänsä rakentavat, se on etelä, sen jälkeen tiedät missä on itä ja missä on länsi. Tämä ohje pätee silloin, kun aurinko ei paista elikkä et voi katsoa auringosta suuntimia.

Jos eksyt metsään, elä ole kovinkaan kauaa aikaa eksyksissä, tästä yleensä muut ihmiset hermostuvat, eikä siitä mitään muutakaan yleensä hyvää seuraa, palaa siis sinne mistä olet lähtenytkin. Mene takaisin omia jälkiäsi, älä jää kiertämään ympyrää, älä lähde "oikaisemaan" ei yleensä mene oikein, muistele mistä tulit ja katso mitä jälkiä olet maastoon jättänyt. Erotat kyllä kumisaappaittesi jäljet peuran tai hirven jäljistä, muistele myös mitä puita ja siirtokivilohkareita tai kantoja olet nähnyt. Niiden merkille laittaminen jo metsään mennessä auttaa sieltä pois tullessa melkoisen paljon.

Näillä ohjeilla voit olla huoletta jonkin aikaa aina eksyksissä. Aurinkoisina päivinä katso mistä aurinko nousee ja kun tiedät, että idästä se nousee ja länteen laskee, niin osaat laittaa itsesi kartalle. Ei ole hätää kesällä metsässä, siellä on hyvä olla ja turvallista, älä koskaan hätäänny. Ole aikasi ja palaa takaisin tielle tai taukopaikalle. Aikanaan tulevat kyllä sinut sieltä sitten hakemaan. Mutta muista, että käytät tämän ajan hyväksesi ja poimit mitä marjoja milloinkin on saatavilla, ettei sinun eksyksissäsi oloaikasi ole ihan hukkaan mennyt.

Mikään ei ole niin onnetonta kuin hätääntynyt ihminen metsässä jonninjoutavia haahuilemassa yltympäriinsä päämäärättömästi. Jos sinusta tuntuu, että jonkinlainen pelko tai ahdistus valtaa mielesi, niin pysähdy ja istu alas, hengähdä hetkeksi ja kuuntele luontoa, sinulla ei ole mitään hätää metsässä, metsä on ystäväsi ja suojelijasi, se on lämmin ja lempeä, kuusen juurelle voi tehdä sammalvuoteen ja nukkua vaikka yön yli ja juoda purosta tai lähteestä vettä ja syödä metsästä marjoja. Sinulla on kaikki mitä tarvitset kättesi ulottuvilla, sinulta ei mitään puutu, kun osaat olla rauhallisella mielellä.

Minä olen ollut eksyksissä niin monta kertaa elämässäni, että en enää osaa laskea. Joka kerta se vain yllättää ja alussa tulee semmoinen hätäännys, ikäänkuin ihan justiinsa nyt pitäisi olla jossakin määrätyssä paikassa ja kun en siellä sitten olekaan, vaan olen jossain muualla, niin se on joku hätä.

Aina olen omia aikojani eksyksissä oltuani takaisin tullut eikä koskaan ole mitään sen ihmeellistä niistä reissuista ollut kertomista. Yhden tarinan muistan lapsuudestani, kun naapurin emäntä oli melkein viikon  metsässä eksyksissä ja sitten tuli omia aikojaan kotiin. Ei siitä vielä kukaan mitään etsintäpartiota paikalle hälyyttänyt, oli kesä ja lämmin ilma. Kyllähän siitä oli puhetta, että jos se siellä on pahastikin itsensä vikuuttanut eli vaikka jalkansa katkaissut, mutta siitäkin vain arveltiin, että sen takia, niin hidasta on sen kotiin palaaminen. Eihän sitä katkenneella jalalla yhtä ripeään kuljeta kuin ehjällä. Vaan mistäpä sitä niilläkään saloilla olisi arvellut lähteä etsimään, tuttavilta mailta olisi jo aikoja sitten itsekin osannut tulla ja tuntemattomille saloille ei kukaan tiennyt lähteä, kun ei tiennyt minne se on mennyt.

Meillä onneksi, kuten kuva sen osoittaa, oli semmoinen porukka liikenteessä yhdessä tuumin, että eksymisestä ei mitään pelkoa, aina oli joku huutomatkan päässä toisestaan. Rakkaudella ja lämmöllä muistelen kaikkia yhteisiä retkiämme ja muitakin nuoruuden hullutuksia mitä teimme. Niistä on jäänyt lähtemättömän hauskat muistot elämään ja voin sanoa, että tämä sukulaisjoukko on minulle aina ollut paljon läheisempi kuin muut läheisemmätkään sukulaiset. Yhteinen aika hitsasi meidät yhteen ja ne siteet tulevat kestämään koko elämäni ajan.

Toivoisin niin kovasti, että lasteni lapset ja lapseni voisivat viettää yhtä rikkaita hetkiä keskenään ja luoda näin koko ihmisen elämän kestäviä suhteita, joita mitkään vastoinkäymiset eivät voi koskaan himmentää.